sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Näin teet itsellesi kauppakassin

Hanki jostain mukavan paksua kangasta. Normaalilevyisestä (n. 140 cm) riittää metrin pala kahteen kassiin. Huolittele kankaan purkautuvat reunat saumurilla tai kolmiaskelsiksakilla. Pese kangas koneessa sille sopivalla ohjelmalla. Näin valmis kassi ei enää kutistu. Leikkaakankaasta. yksi noin 88x52cm kokoinen pala (pussiosa), sekä kaksi noin 55x4-10cm palaa (kahvat). Nämä mitat on käytössä todettu optimaalisiksi. Mitat sisältävät saumanvarat. Kahvapala leveys vaikuttaa lopullisen kahvan leveyteen. 4 sentistä tulee 1 cm ja 10 sentistä 2,5 cm. Levempää kahvaa en suosittele.
Huolittele pussiosan purkautuvat reunat. Ompele pussiosa pussiksi aloittaen yläreunasta.
Jos haluat päästä helpolla ja säästää noin kolmanneksen ajasta, hyppää suoraan kahvojen ompeluun. Taita pussin kulma kolmioksi ja merkkaa nuppineuloilla vaakasuora viiva noin 16 cm leveään kohtaan. Ompele nuppineulojen osoittamasta kohdasta.Taita kolmio pussin pohjalle ja kiinnitä nuppineuloilla. Tämä on kassin v-mäisin ommeltava.
Siirry seuraavaksi kahvoihin. Taita suikale kaksinkerroin keskeltä ja taita molemmat reunat sisälle mahdollisimman pitkälle. Kangas on nyt nelinkerroin. Tässä kohtaa huolittelusta on vain haittaa eikä kahva taatusti purkaudu tuolta sisältä. Ompele reunasta. Jos koneessasi on kivoja koristeompeleita ja kaipaat kassiin jotain yksityiskohtia, nyt on sopiva hetki ommella kahvaan koristeet.
Siirry takaisin pussin pariin. Taita reuna kaksi kertaa ja kinnitä nuppineuloilla.
Mittaa sivusaumasta noin 17 cm keskelle päin ja työnnä kahvan pää reunan alle. Muista katsoa, että kahva tulee oikein päpin molemmista päistä, ettei mene kierteelle. Ompele reunus.Taita vielä kahvat ylöspäin ja ompele kiinni reunukseen. Näin kahvan kiinnitys kestää luultavasti kauemman kuin muu kassi. Käytän itsem allia jossa yhdet omepeleet menee ristiin ja yksi ommel yhdistää ne yläreunasta. Ristiin menevissä on neljä ommelta ja yläreunassa kolme. Varoitus vielä: tässä kohtaa sinulla on 11 kerrosta kangasta päällekkäin. Ompele siis hyvin varovaisesti. Jos kangas on erityisen paksua, on syytä tyytä vain yläreunan ompeleeseen. Jotain on syytä kuitenkin tähän kohtaan vielä ommella. Muuten kahva on vain yhden ompeleen varassa ja tästä kassi hajoaa enemmän kuin todennäköisesti.
Jos olet jaksanut toteuttaa kaikki kohdat, pitäisi sinulla olla tämän näköinen kauppakassi ja aikaa on kulunut reilu tunti.

Tässä muun hässäkän ohessa on unohtunut kertoa. Yksinäinen lehtikalan poikanen eli noin kolme päivää. Todennäköisyyys sen selviämiseen oli muutenkin häviävän pieni. Mutta koska lehtikalat on kerran kutenut, kutee ne uudestaankin. Sitten ehkä voisi ottaa kudun talteen ennen kuin se on lähes syöty.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kiva kun kävit vierailulla Valtterin, Aslanin ja Caspianin sivuilla kissakopla-sivuilla :-) Netissä on tuttuja paljon ja aina niihin välillä törmää. Erityisen kivaa onkin seurata tuttujen blogeja. Lueskelin blogiasi enkä ihan äkkiä keksinyt mistä tunnetaan ja kuka blogin takana on. Kiinnostaisi kovin tietää :-)

    VastaaPoista
  2. Aaa - mieheni tunnisti sinut. Kallelta terveisiä :-) Hän on tosiaan postannut tuon kuvan teidän foorumille. Kyllä meillä on jo jonkinlainen eläintarha. Kolmen kissan ja kahden ison koiran lisäksi haaveissa on jossakin vaiheessa mahdollisesti pari belgianjättikania ja vielä mahtuisi 1 kissakin ja pari pikkukoiraa lisää - lapsetkin jo hinkuvat omia lenkkikavereita. Katsotaan kuinka tämä tarha tästä kasvaa :-)

    VastaaPoista