Jos ei IKEAsta muuta hyvää keksi sanoa, niin osaa ne ainakin tehdä helposti koottavia huonekaluja. Puoli tuntia yksin ja mulla on hyllykkö viihdenurkan suojana.
Savu ehti ensimmäisenä tarkastamaan lopputulosta. Savu myös yritti aluksi tulla avustamaan kokoamisvaiheessa, mutta luopui yrityksistä nopeasti.
Hyvänä kakkosena tarkastuksen hoiti Hastuli. Hastuli myös varasi itselleen nimikkohyllyn. Hipuli ei tarkastusta suorittanut. Ainakaan minun nähden.
Ennen tämän IKEA-ihmeen kokoamista täytyi koota yksi vitriinikaappi, joka oli purettu ja siirretty seinän maalauksen tieltä. Sen jälkeen piti siirtää tavarat takaisin vitriinikaappiin astiakaapista. Sitten vielä oli siirrettävän astiat pahvilaatikoista Hyllykkölaatikon päältä takaisin astiakaappiin. Siis ennen seinän maalausta siirsin kaikki lasiset ja posliiniset astiat kaapista laatikoihin, että kaapin pystyi vetämään irti seinästä. Kun kyseinen seinä oli maalattu ja oli aika siirtyä seuraavaan, ajattelin, että vitriinikaapin sisältö on särkyvämpää kuin astiakaapin sisältö ja näin ollen siirsin ne astiakaappiin. Meillä kun noi kissat tuota ralliansa ajoittain vetää ja olisivat saattannet törmäillessään töniä myös niitä laatikoita tuolla eteisessä.
Christmas Countdown
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti