tiistai 29. joulukuuta 2009
Synttärilahja saapui!!
Sain siis vanhemmiltani synttärilahjaksi kuun alussa toivomaani neulekirjarahaa. Ja nyt neulekrijat saapui. Heräsin aamulla ovikellon soittoon ja arvasin heti postitädin soittavan ja tuovan mun kirjoja. Kaksi ylimmäistä on äänikirjoja ja niiden kesto on yhteensä yli yhdeksän tuntia. Tilasin myös vähän ennen joulua toisesta paikasta satsin kirjoja. Niille luvattiin paljon nopeampi toimitusaika, joten saattavat vielä ehtiä tämän vuoden puolella. Toisessa satsissa onkin sitten lähes pelkästään ohjekirjoja. Tässä kun oli vain yksi varsinainen ohjekirja.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Tapaninpäivää vaan kaikille
Emäntä päätti syksyllä verenluovutuksessa käydessään ajoittaa seuraavan kerran jouluun. Joulunpyhät on aina spr:lle ongelma. Verihiutaleet kun säilyy käyttökelpoisina niin lyhyen aikaa. Alunperin mun piti käydä jo aaton aattona, mutta se sitten jäi. Joten kävin sitten tänään. Hemoglobiini oli taas huikeat 145. Yleensä mulla on vaan karvan päälle 130. 150 on ennätys, mutta silloin mä urheilin kaksi kertaa viikossa.
Joululahjat on avattu jo toiveet täyttyneet. Sain mikroskoopin ja Lidl saa niistä kyllä muutaman valituksen. Mikroskoopissa on valo joka toimii sähköjohdon avulla. Ei siis pattereilla. Pistoke oli vaan jotain ihme ulkomaan mallia. Mutta emännälläpä oli semmoinen pieni taskulamppu joka mahtui näytetason ja lampun väliin. Joten yhden päivän tuli tiirailtua akvaarioleviä. Yhdessä näytteessä oli ökkömönkiäinen mukana. Mitä sitten tapahtuikaan? Isompaa suurennusta peliin :D. Mikroskoopissa on mukana okulaari jolla sen saa liitettyä tietokoneeseen. Voitte odottaa kuvia mielenkiintoisimmista löydöistä jahka kerkiän ja jaksan tutustua käyttöohjeisiin.
Savu kiipeili aattoiltanan niin ahkerasti kuuseen, että vietti yön lukkojen takana kylpyhuoneessa. Se vähän jäähdytti neidin kiinnostusta.

torstai 24. joulukuuta 2009
Kissamaisen rauhallista joulua
En jaksanut odottaa. Ravelryvaihtopaketti piti avata kahdelta yöllä. Paketista löytyi kaikenlaisia ihanuuksia. Itsevärjätystä langasta neulotut kynsikkäät. Kahta ihanaa violettia lankaa. Huiviohje. Ja tietenkin suklaata. Yrittäkää ymmärtää kuvien huonoa laatua. Kahdelta yöllä ei ole mitkään parhaat mahdolliset valaistusolosuhteet.Ja arvatkaa kuka kiipesi joulukuuseen.Isännän veljen luona kuusi kiinnitettään joka vuosi kattoon,mutta niillä onkin saksanpaimenkoira.
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Joulu on jo huomenna
Tässä nyt kuva emännän omasta joululahjasta. Meille on Savun myötä pesiytynyt puolikaltattuja ja kaltattuja hiiriä. Vasemman reunan hiirellä kuuluisi olla karva ja oikean reunan hiiri on malli siitä miltä kaksi keskimmäistä pitäisi näyttää.Tulihan ne joululahjalapasetkin tehtyä. Joskin viime tippaan asti niitä sai kyllä vääntää. Ne piti jättää viikonloppuna Poriin, jotta ne ehti pukin konttiin. Mun piti tulla jo sunnuntaina kotiin, mutta vaikka mä puoli kahteen asti niitä yöllä väänsin, niin silti sai vielä maanantai aamuna puolitoista tuntia viimeistellä.
Nyt iski muuten himo. Olin mukanan Ravelryn jouluvaihdossa ja tähän asti oon ihan hyvin saanu paketin annettua olla, mutta nyt iski himo. Mä jo aikasemmin päivällä päätin, että avaan Ravelrypaketin heti aamulla. Muut sitten vasta myöhemmin.

torstai 17. joulukuuta 2009
Emännälle meni sormi suuhun
Uuden koneen internetyhteyden kanssa on ongelmia. Modeemi sijaitsee vanhan koneen vieressä alakerrassa. Uusi kone ottaa yhteyden modeemin langattomasti (wlan). Ongelma vain on siinä, että netti pätkii pahan kerran. Ja joka kerta kun mä ettin vikaa, mitään ei löydy. Nyt raahasin modeemin alakerrasta uuden koneen viereen ja lykkäsin johdon koneeseen kiinni. Nyt mä vaan en tiedä kummallako tavalla mää olen netissä. Siis langattomasti vai langallisesti. Aattelin vaan testata tätä langallista, kun jos se toimii, niin mä käyn kaupasta hakemassa semmosen kymmenen metrin modeemijohdon. Meillä siis kyllä on yksi kymmenen metrin modeemijohto - seinästä modeemiin -, mutta kun se on erilainen kuin se johto mikä menee modeemista koneeseen. Meillä on siis puhelinpistoke noin kahden metrin päässä uudesta koneesta ja modeemipalikassa on kyllä neljä paikkaa johdolliselle yhteydelle ja yksi langaton yhteys. Ei siis ole mitään järkeä viedä nykyistä johtoa seinästä alakertaan ja sen jälkeen tuoda toinen johdollinen yhteys lähes tulkoon samaa reittiä toiseen koneeseen.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Joulu lähestyy ja elämä hymyilee.
Laitoin juuri työpaikkahakemuksen ammattiani vastaavaan paikkaan. Ei ole moisia hetkeen näkynyt tarjolla.
Muutenkin emännällä alkoi jo joulu. Emännän veronpalautuksilla itselleen jouluahjaksi tilaama tietokone tuli eilen ja eilinen sekä tämä päivä on nyt mennyt pikkuohjelmien latailussa ja koneen säätämisessä.
Aikaa tietsikan kanssa leikkimiseen ei vaan just nyt kauheesti olisi. Viikonlopuksi pitää saada viidet lapaset valmiiksi. Varsinainen lapasosa on kaikissa valmiina, mutta koristeet puuttu. Mikä tarkoittaa, ettei työ ole juuri puoltaväliä pitemmällä.
Ja muuten se jännittävä lahja. Sain sen sitten synttäriksi ja se oli iso ritilällinen uunipelti.
Oletteko muuten katsoneet kinkkujen hintoja. Kävin ostamassa joulukinkun maanantaina. Kerkisin jo nostamaan kärryyn sellaisen vajaan 5 kilon puolikkaan kinkun, kun aloin kattomaan vähän tarkemmin hintoja. Mulla pitää olla kinkussa luu, joten toi noin viis kiloa on pienin mitä saa. Meitä ei kumminkaan ole kuin kaksi sitä syömässä. Toi viiden kilon suomalainen pakasteköntsä olis siis maksanu 32 egee ja hiluja päälle. Samassa altaassa makasi kokonaisia tanskalasisia n. 12 kilon kinkkuja. Laskin kännykällä , että pienin tommonen tanskalainen maksais 17 euroa ja hilut päälle. Arvatkaa vaan kummanko otin. Siitä saa sitten heti uunista otettuna höylätä pakasterasioihin leivänpäällystettä.
Olen tässä nyt parina päivänä huomannut Savulla uuden mielenkiintoisen tavan. Kun Savu menee juomaan vettä, se kokeileen ensin tassulla onko kupissa tavaraa ja missä se veden pinta on. Muutenkaan Savua ei tunnu pieni kosteus haittaavaan. Savu kävelee kylppärissä heti suihkun jälkeen, kun taas meidän muut kissat etsii mitä mielenkiintoisempia reittejä, jos ne on sattunut olemaan akvaariota katsomassa suihkuun mennessä.

tiistai 15. joulukuuta 2009
Eteisen akvaarion elämää
Eteisen akvaario onkin sitten näyttänyt meille mitä tapahtuu, kun levät valtaa akvaarion. Ei ollut moisia ongelmia kahden muun akvaarion kanssa. Ongelmia lähteenä on luultavasti liian vähäinen kasvikunta akvaariossa. Kahdessa muussa oli käynnistysvaiheessa runsaasti nopeakasvuista karvalehteä. Vaikka kyseisen kasvin olenkin sittemmin hävittänyt akvaarioistani, on se ilmeisesti ollut olennainen osa käynnistysprosessia. Eteisen akvaariossa on liian vähän aksveja, eikä niistä mikään ole erityisen nopeakasvuinen. Vesi meni niin vihreäksi, ettei 30 sentin päässä ollutta takaseinää näkynyt. Edes 60% vedenvaihdon jälkeen. Akvaarioliikkeen myyjän mukaan kyseessä on keijulevä. Sen verran olen akvaariofoorumia lukenut, että tiedän sen olevan melko suuri kirosana akvaarioalalla. No minä sitten laitoin akvaarioon levämyrkkyä ja pimensin sen neljäksi vuorokaudeksi. Ihan kaikki vihreys ei lähtenyt, joten käsittely luultavasti uusitaan tulevana viikonloppuna. Pimennys siis tarkoittaa sitä, että valon sammuttamisen lisäksi akvaario kiedotaan mustaan jätesäkkiin niin, ettei sinne tosiaankaan mene mistään valoa. Kaloja ei myöskään ruokita pimennyksen aikana. Akvaarioliikkeessä varoitti, että nauhavesihyasintti ja kierteisvallu saattaa kuolla pimennyksen aikana. Molemmat otti kyllä pimennyksestä nokkiinsa, mutta kumpikaan ei kuollut. Joskin vallu kärsi sen verran paljon, että seuraavaa pimennystä varten siirrän sen kyllä toiseen akvaarioon turvaan. Nauhavesihyasintista ei ole niin väliä, sitä kun on toisessakin akvaariossa ja se on helppoa lisätä.
Kasvien vähäisyyteen on jo suunnitelma. En aio lisätä kasveja akvaarioon vaan sijoitan akvaarion päälle normaaleja huonekasveja, jotka saavat vetensä ja ravinteessa hydroponisesti akvaariovedestä. Siis pumppu joka kierrättää akvaariovettä kasvien alustan kautta. Näin saan myös korjattua ulkosuodattimen letkujen sijoittelusta aiheutuneet vedenvirtauksen ongelmat. Ulkosuodattimen letkut on sijoitettu just niin hyvin kuin niiden pituus antaa myöten. Tunzen julkaiseman kirjan, Aquarium ecology, mukaan tällaista akvaarioveden puhdistusmenetelmää kutsutaan bioreaktoriksi. Joskin kirjan bioreaktori sisältää myös normaalin suodatuksen, joka meillä tulee olemaan edelleen pelkän tavallisen ulkosuodattimen varassa. Siis ulkosuodatin plus hydroponiset viljelmät yhdessä muodostavat biorektorin.
Viljelmiin on suunnitteilla yksi iso kasvi kaappiin sekä matalakasvuisia kasveja akvaarion päälle. Pumpun lisäksi täytyy investoida kasvivalihin. Akvaario kun sijoitetaan levän kasvun rajoittamiseksi aina mahdollisimman kauas luonnonvalosta. Isoksi kasviksi ajattelin seksikukkaa eli Flamingon kukkaa ja matalakasvuisiksi Saint Paulioita ja/tai keittiöyrttejä.

torstai 10. joulukuuta 2009
Kaikille neuleihmisille
Tässä olisi opinnäytetyönä tehtävä kysely neuleiden tekijänoikeuksista. Vastanneiden kesken arvotaan kaksi 20 euron arvoista lankapakettia.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Savun ensimmäinen ulkoilu
Viime suunnuntaina käytiin näyttämässä Savulle mitä oven toiselta puolen löytyy. On kuulemma ollut niin innokas lähtemään isännän mukana töihin. Emäntä sovitti Hastulin valjaat Savulle ja Hipulin valjaat lihonneelle Hastulille. Isäntä otti Hastulin hihnan ja Emäntä Savun hihnan sekä kameran. Kamera on varoitellut pattereiden loppumisesta kohta puoli vuotta. Nyt ne sitten tietty loppui ensimmäiseen kuvaan. No eikun kissa kainaloon ja piipahdus sisällä ja uusi yritys. Savun takapää tuntui lisänneen painoa tuntuvasta oven toisella puolella. Jopa siinä määrin, että sen nostaminen maasta normaalille kävelykorkeudelle tuotti ongelmia. Nenä sen sijaan viihtyi korkealla nuuskimassa. Välillä tosin täytyi käydä keräämässä rohkeutta emännän olkapäältä. Kaikki moottoriajoneuvojen äänet kun oli ihan uusi juttu ja kauhean pelottavia, vaikkei näköetäisyydelle erehtynyt kuin yksi peltilehmä. Paremman puutteessa käytiin Hastulinkin vierestä hakemassa rohkeutta.Väärä rappu höpsö!
Savu onkin talouden ensimmäinen kissa, joka pysyi pystyssä ekaa kertaa valjaita kokeillessa. Siksi harjoituksia olikin vain yksi ennen tositoimiin ryhtymistä.
Savu onkin talouden ensimmäinen kissa, joka pysyi pystyssä ekaa kertaa valjaita kokeillessa. Siksi harjoituksia olikin vain yksi ennen tositoimiin ryhtymistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)