maanantai 26. lokakuuta 2009

Mielenkiintoista toimintaa

Meinaan ulosottovirastolta. Tänään tuli taas uus kirje. Ilmoittivat etten ollut suorittanut maksua määräpäivään mennessä ja, että he ottavat summan minun veronpalautuksesta. Ensin kiehui hetken, mutta sitten huomasin katsoa kirjeen päiväystä. Se oli päivätty viime viikon maanantaille. Asian tekee mielenkiintoiseksi kaksi seikkaa. Ensinnäkin heidän eräpäivänsä oli vasta tänään, eli ovat lähettäneet kirjeen hyvissä ajoin. Toiseksi olen saanut ensimmäisen tiedonannon koko ulosottojupakasta viime viikon tiistaina. Siis päivän sen jälkeen kun tuo kirje on jo lähetetty. Ensimmäisen kirjeen kohdalla jo ihmettelinkin, että miksi niiltä kesti niin kauan lähettää se karhu mulle kun asia oli heille tullut vireille jo ennen viime kuun puoltaväliä. Ei ymmärrä pieni ihminen.

No nyt sitten jännityksellä katsotaan onko kaupungin faksi mennyt perille. Jääkö veronpalautuksesta jotainmatkan varrelle vai tuleeko kaikki perille. Suurista rahoista ei ole kyse kun kaikkine karhuamiskuluineenkin summa on edelleen alle 30 euroa.

5 kommenttia:

  1. Luultavasti kirje on lähetetty kakkospostilla, jolla postitus kestää noin viisi ARKIpäivää - jos siihen väliin sopivasti sattuu viikonloppu, menee kevyesti viikko. Nimim. kolme vuotta kymmeniä tuhansia kirjeitä postitellut - kakkosella.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä sen ymmärrän. Mutta mä en ymmärrä tuota lähetysajankohtaa. Oli sit kumminkin oman mielerauhan vuoksi pakko käydä tarkistamassa asiat paikanpäällä. Kyllä ulosotto oli poistettu.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että sait asian järjestykseen :) Tiedonkulku on välillä auttamattoman hidasta samoin kuin kakkospostin matkaaminen, joten noita aiheettomia ilmoituksia voi hyvinkin tulla.

    Kaipaisin vähän tarkempaa tietoa noista sun värimieltymyksistä. Käykö sulle kaikki sävyt vihreän ja violetin piirissä? Tykkäätkö esim. lilasta, luumunvärisestä tai syklaaminvärisestä vai ainoastaan perusvioletista? Entäs vihreän värin puolelta. Käykö tummemmat tai vaaleammat sävyt paremmin? Tykkäätkö esim. oliivinvihreästä?

    T: jouluvaihtoparisi räveltämöstä

    VastaaPoista
  4. Ihan vaaleimmat vihreät ei miellytä, mut muuten kaikki. Just kaikki oliivit ja myrkyn vihreät on kivoja, vähän murrettuja.

    VastaaPoista
  5. Voi ei, byrokratian kanssa saa kyllä aina taistella. Monesti asiat menee hankalan kaavan mukaan ihan turhaan... Toivottavasti asiat selviää parhain päin.

    VastaaPoista