sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Missä mennään?

IMG_1844

Jalakset oli kiinnitetty naulalla, josta oli kanta leikattu pois. Isäntä joutui vähn kaivamaan, että sai pois.

IMG_1847

Vanhan lakan poisto keinutuolista syö yllättävän paljon hiekkapaperia. Työ keskeytyi heti perjantaina hiekkapaperin loppumiseen. No lauantaina hain lisää ja jatkoin hommia. Lauantaina työ keskeytyi käden kipeytymiseen. Vaikka ihan vaan dremelillä vetelin, niin sekin painaa pitkän päälle yllättävän paljon. Plus että käsi on koko ajan pienessä liikkeessä.

Perjantaina huomasin hyvin nopeati, että suojalasit olis kivat. Tiesin, että meillä on yhdet. No, niillä oli tullut ikä täyteen. Ne mureni heti kosketuksesta. Lisäys lauantain ostoslistaan.

Voi että, lauantaina olikin sitten kiva pistellä menemään, kun ei tarvinnut pyyhkiä puupölyä silmistä. Tässä tämän hetkinen tilanne.

IMG_1851

Käden kipeytymisen jälkeen siirryin tietokoneelle, muuttamaan yhtä huivikaaviota neliöstä/kolmiosta suorakaiteeksi. Niinhän siinä sitten kävi, että heti kaavion valmiiksi saatuani iski hinku aloittaa heti just nyt. Varastosukelluksella löytyi kaksi eriväristä kerää pitsivahvuista lankaa. Epäilytti vaan, josko 950 yardia riittää kohtalaisen kokoiseen huiviin. Siis kolmioon se kyllä riittää, mutta suorakaide sais olla isompi. Aloitin sit kummiskin.

Kudoin sitä parvekkeella kissojen kanssa. Meillä on ensimmäisen kerroksen kolmelta sivulta auki oleva parveke. Kukaan kissoista ei yrittänyt karkuun. Savukin oli kasvanut niin, ettei se enää mahtunut kaiteen ja seinän välistä väärälle puolelle kaidetta.

Sitten kun tuli liian kylmä kutoa ulkona, siirryin sisälle ja vaihdoin äidin huiviin. Siinä kun on niitä helmiä, niin sitä ei oikein voi tehdä missään muualla. Äidin huivissa mennään neljännen vihjeen puolivälissä. Sen jälkeen onkin sitten pakko pysähtyä, kun viidennessä vihjeessä alkava kuvio ei päättynytkään vielä kuudennessa. Ja mä tarviin koko kuvion, että mä voin päättää mihin mä laitan helmet. No tässä on nyt sitten mun huivi kutosvihjeen jälkeen.

IMG_1841

Huomasin sitten rivillä 215, että tulipa tehtyä virhe rivillä 197. Joo en pura. Itseasiassa, virhe näytti sen verran hyvältä, että toistin sen rivillä 217.

IMG_1842 IMG_1843

Vasemmalla puolella viidennnessä vihjeessä oikein tehty kavennus. Kohdassa jossa lehti alkaa kaventua, on ensimmäinen kavennus sisäänpäin kaatuva. Näin ollen edellisellä nurjalla kerroksella tehty lisäys tulee päälle. Oikeanpuoleisessa kuvassa on mun virhe. Kavennus on tehty kaatuvaksi lehdestä ulospäin. Näin ollen nurjan kerroksen lisäys tulee taakse. Mun mielestä paremman näköinen, mutta toisaalta. Valmiista työstä tuon eron havaitseminen vaatisi suurennuslasia.

1 kommentti:

  1. Onhan siinä hommaa hiomisessa, mutta varmasti lopputuloksesta tulee heano. Tuosta vihreästä huivista tulee niiiiin kaunis! Ja tosiaan tuo "virhe" näyttää paremmalta kuin ohjeen mukainen kohta.

    VastaaPoista