Tällä viikolla mulla oli 9 työvuoroa. Viisi iltaa ja neljä aamua. Ja niistä kertyi yhteensä 34 tuntia. Hurraa. Joo ihan tarpeeksi paskaa jo noinkin, mutta. Keskiviikkona pienempi läpivalaisukone hajosi. Viimeiset puolitoista tuntia juostiin paketteja lavalle ja isoon koneeseen. Torstaina sama jatkui koko vuoron. Perjantaina kone oli onneksi korjattu. Vika? Piirilevy oli hajonnut. Jep ja läpivalaisukoneita korjaa suomessa tasan yksi yritys. Että siihen nähden kait ihan nopeakin korjaus.
This week I had 9 shifts. Five evenings and four mornings. And total hours 34. Hurray. That was shitty enough, but. Our smaller x-ray machine broke down on wednesday. Hour and a half running around to x-ray all packages with the larger machine. Same thing again on thursday. But on friday the machine had been repaired. Problem? One circuit board had broken. There's only one company in Finland repairing x-ray machines. So it was quite fast repair I think.
Kaksi viikoa sitten käytiin isännän kanssa Pori jazzeilla. Se on aika vaarallinen paikka ja aika. Viitisen vuotta sitten isäntä otti itselleen korvaan lävistyksen sillä aikaa, kun mä olin isäni kanssa leffassa. Tänä vuonna mä otin lävistyksen huuleen. Tosin kysyin kyllä isännän mielipidettä ja isäntä sen maksoikin. Olin todella yllättynyt siitä, ettei se sattunut enempää kuin verinäytteen ottokaan. Halusin renkaan, mutta lävistäjä ei sellaista suostunut suoraan laittamaan, joten ensimmäiset puolitoista viikkoa siinä oli tappi violetilla pienehköllä pallolla. Nyt on rengas ollut paikoillaan vajaan viikon. Täytyy jossain välissä käydä ostamassa pykälää pienempi koko vaan.
Two weeks ago we visited Pori jazz festival. Its dangerous place and time to be. About five years ago hubby took a piercing to his ear while I was at movies with my father. Now I took a piercing to my lip. Though I did ask hubbys opinion and he paid it too. I was really surprised it didn't hurt more than taking a blood sample. I wanted a ring to it, but the one making the piercing didn't agree to it. So I had stud with small purple ball in it for the first week and a half. Now the ring has been in place for almost a week. I just need to get one size smaller for it.
Neulominen ei ole maistunut viikkoon. Syytän hikistä säätä.
Haven't been knitting in a week. I blame the sweaty weather.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työelämä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. heinäkuuta 2011
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Zooplussasta taas ...Ja käsitöistä
Käväisin eilen paikallisessa eläinkaupassa hakemassa kissoille kuivaruokaa. Käyttämäni Royal canin -maku on siellä ~12€ halvempaa. Viimeksi käydessäni näin, että heille oli tullut myös Sanabelle-sarjaa, jonka kuivaruoissa on myös virtsakiviruokaa. Silloin en huomannut katsoa hintaa valmiiksi, mutta nyt sen katsoin, 2kg 24.90€. Olin jokseenkin varma, että nyt zooplus veisi voiton. Ja niinhän se tekikin, 17.70€. Samalla katsoin myös joidenkin märkäruokien hintoja vertailua varten. Niissä oli hintaeroa pari senttiä annosta kohti zooplussan hyväksi. Jos siis en tilaisi virtsakiviruokaa zooplussalta, en myöskään vaivautuisi tilaamaan märkäruokaakaan. Zooplus oli harmittavasti nostanut ilmaisen postituksen rajaa. Ennen se oli 62€, nyt 99€. Huoh. No tilasin sitten 3x3kg kuivaruokaa ja täytteeksi märkäruokia niin, että 99€ ylittyi.
Mummu pyysi samanlaista kesähattua kuin itselleni alkuviikosta tein. Aloitin sen eilen neulekahvilassa ja tarkoitus on jatkaa tänään neuletupareilla. Jos en siellä saa valmiiksi niin sitten illalla kotona.
Tänään kuitenkin äitini In Dreams saavutti viidennen vihjeen lopun. Tähän mennessä siihen on uponnut vähän yli 1700 helmeä. Ensimmäisessä pussissa oli karvan päälle 1300 helmeä. Myyjän ilmoituksen mukaan pitäisi oleman 1000-1100. Positiivista siis. Mutta tässä kuvia. Äidillekin jotain ihailtavaa ja odotettavaa. ;-)

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että äidin huivista tulee hienompi kuin omastani, eikä erona ole kuin helmien sijoittelu ja väri suhteessa langan väriin.
Omaan huiviini jouduin tekemään lisätilauksen lankaa. 18 kerrosta olisi jäljellä, mutta laskelmien mukaan lanka riittää enää kahdeksan kerrosta. Tilasin sitten samalla kertaa itselleni toisenkin kerän ja lankavaihtoon yhden kerän. Tuli vaan semmonen pieni moka, että meni sitten tullin kautta. Arvonlisävero 14.25€. Harmittaahan tuokin.
Perjantaina töistä lähtiessä kurvasin alkon kautta. Alkoi elämäni ensimäinen kesäloma työstä. Huh heijakkaa. Kolmikymppiseksi piti elää ennen kuin tuokin etuus osui omalle kohdalle. Kaksi viikkoa nyt ja toiset kaksi viikkoa syyskuussa. Olimme vielä ihan keskenään keskustelematta pyytäneet lomat niin, että kaikki sai mitä halusi. Meitä on sentään kuusi lomaoikeudellista.

tiistai 29. maaliskuuta 2011
Vali vali
Mun on nyt pakko hiukan vuodattaa työperäistä pahaa oloa pois.
Mä olen jo useita viikkoja ollut jatkuvasti väsynyt johtuen työajoista. Normaali työviikko on koko alkuvuoden sisältänyt yhteensä kahdeksan työvuoroa. Viisi vuoroa joko aamua tai iltaa ja kolme vuoroa sitä toista siihen päälle. Ennen kuin kuvittelet mitään hirmuisia, niin kerrottakoon, että kyse on osa-aikatyöstä eikä noistakaan vuoroista tule vielä täysiä viikkotunteja.
Viime viikko oli erityisen raskas. Kaikki viisi aamuvuoroa. Pituus 2 tuntia. Siihen päälle tiistaina ja keskiviikkona neljän tunnin iltavuoro, sekä perjantaina viiden tunnin iltavuoro. Aamuvuorot alkoi kaikki seitsemältä aamulla. Tiistain ja keskiviikon iltavuorosta pääsi kymmeneltä kotiin ja perjantain iltavuorosta puoli yhdeltätoista. Yhteensä näistä vuoroista kertyi 23h. Mutta, siis se iso Mutta. Meillä oli vielä lauantaina pakollinen puolivuosittainen kuusi tuntinen koulutus plus lupiin liittyvät kokeet. Seitsemältä aamulla. Siis kuusipäiväinen työviikko. Onneksi noita ei ole normaalisti ollenkaan.
Laskeskelin tässä huvikseni, että työvuoroista johtuen mulla kertyy yhden kokonaisen yön verran univelkaa per viikko. Lisäksi minulla on niin paska pää, että vaikka kuin väsyttäis niin, että tuolilta tippuu, niin silti en kykene nukkumaan päiväunia. Eilen illalla sitten lähetin vuorolistat laativalle henkilölle sähköpostia, että nyt mä haluun yhden viikon pelkästään yhtä vuoroa ja sen jälkeen maksimissaan kahtena päivänä viikossa molemmat vuorot. Kiltti tyttö ei apuja pyytele ennenkuin on pakko. Eilen illalla ja tänään aamulla olin vähällä purskahtaa itkuun töissä silkasta väsymyksen aiheuttamasta epätoivosta.
Ja loppukevennyksenä ruokaa kerjäävät rakkaat akvaariokalani.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Sytyck 7 ja muita neuleita
Päätin tehdä itselleni pikaisesti neulekoneella pikkujoulumekon. Ajatuksena oli palmikollinen joustinneule. Kahden aloituksen, monien pudotettujen silmukoiden ja yhtä monien kirosanojen jälkeen päätin vaihtaa mallineuleen pitsiin. Olinhan sentään suunnitellut tehdä mekkoon oikein vuorin, joten ei näykyisi rei'istä paljas iho. No siinäkin meni viisi aloitusta ennenkuin pääsin yhteisymmärykseen pitsikelkan kanssa. Olin jo aikaisemmin kesällä koetilkkuja neuloessani huomannut, että puuvilla käyttäytyy paljon paremmin kuin villa. Sisulla eteenpäin. Tuli tehtyä virhe kainalon kohdalla, mutta se olisi korjattavissa etukappaleessa. Tein vyötärökavennukset ja aloitin helmalevennyksiä. Neuloin siis kappaletta hartioista alas. Neuloin 60 kerrosta levennyksiä ja jätin työn yöksi seisomaan. Seuraavana päivänä työhön palatessani huomasin ensimmäisenä, että joku oli lukenut ihan itse kirjoittamaansa ohjetta päin honkia. Piti leventää 1 silmukka molemmissa reunoissa joka kuudes kerros 20 kertaa. Olinkin leventäny joka 20. kerros. Joo en pura 60 kerrosta ja laita työtä takaisin koneeseen kiinni. Irrotin työn koneesta ja kerin toisesta kerästä aloittamani langan takaisin. Siellä se nyt odottaa uutta inspiraatiota.
Ja tätä varten SYTYCK on jätetty väliaikaisesti oman onnensa nojaan. Ensimmäinen hiha on valmis ja toisesta puuttuu enää dominoruudut. Voin nyt jo tässä vaiheessa työtä kertoa, etten sitten ainakaan kymmeneen vuoteen kudo yhtään ainoata dominoa. Kyllä niistä ihan kivan näköisiä tulee, mutta hitto niitä langanpäitä ja jatkuvaa uusien silmukoiden poimimista.
Tänään oli vihdoin töihin ilmestynyt luvatut talvitakit. Meillä on siis työn puolesta käytössä niin sanotut huomiovaatteet. Oranssi pohja ja heijastinnauhat. Innokkaana tietysti heti kokeilemaan. Ihmettelin hiukan takkia, kun sen piti olla samanlainen kuin kesätakki, vain vuorilla varustettuna. Joo takki on ihan sopiva hartioista, mutta jos haluaa laittaa vetoketjun kiinni, täytyy helma nostaa navan korkeudelle vyötärön kapeinpaan kohtaan ja vähän vielä vetää mahaa sisälle. Linnutkin siinä jo nauraa, jos niin pukeutuu. Sanoin sitten asiasta heti pomolle, kun se tuli töihin ja se sanoi, että he oli kyllä tilannu toisenlaisia takkeja, mutta niitä ei ollutkaan saanut ja takit toimittava firma oli vaihtanut mallia. Ja mä kuulemma sain suurimman koon. No tossa iltapäivällä kahden aikaan pomo soitti ja kysyi minkä kokoinen tarvittais jos se tilais mulle erilaisen takin. Pistettiin sitten kaksi numeroa lisää ja eletään toivossa, että tulee sopiva. Tästä voi taas todeta, ettei oo naisia ajateltu miesten töihin (Juu, olen porukan ainoa nainen tuossa työssä).

perjantai 5. marraskuuta 2010
Oho hups
Menin tänään aamulla seitsemäksi töihin. Olin ilmeisesti hiukan uninen lähtiessäni. Heräsin viisi kilometria lähdön jälkeen ihmettelemään miksi tässä on 80 nopeusrajoitus. Ei mun työmatkalla ole kahdeksankympin rajoitusta. Hetken mietin, että missä helkutissä mä oon. Pääsin sentään suht nopeasti takaisin kartalle. Jonka jälkeen kirosin niin maan peevelisti, että mistä mä nyt ajan ja mä myöhästyn töistä. Pienen seikkailun jälkeen pääsin takaisin normaalille reitilleni ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa töihin. Tosin yhdessä risteyksessä pääsin toteamaan, että olipas liukasta, mutta mitään vakavaa ei tapahtunut. Pelottavaksi tämän asian tekee se, ettei minulla ole mitään muistikuvaa alkaen siitä, kun käännyin pihalta tielle päättyen siihen, kun tajusin olevani väärällä tiellä. Lisätäkseni vielä hiukan ihmetystä soppaan, mun on täytynyt kääntyä pois normaalilta reitiltä päätyäkseni sinne, missä kävin kääntymässä. Normaalisti mun reitti siis on kahden risteyksen jälkeen suoraa posottamista seuraavat kymmenen kilometriä. Eli kaksi ensimmäistä risteystä on mennyt oikein, mutta kolmannesta olen kääntynyt vasemmalle sen sijaan, että olisin ajanut vaan suoraan. Suoraan ajaessa siinä ei tarvi edes väistää ketään, eikä kyse ole valoristeyksestä. Ei ymmärrä.
Huutelen nyt täälläkin Emmuskaa liittyen Anna hyvän kiertää -postaukseen. Eli lapaset olis valmiit. Tarviisin vaan sun osoitteen, Emmuska, että voin lähettää ne sulle. Mun sähköposti on netcat80(at)yahoo.com. Ilmoitan tässä nyt samalla myös, että Anna hyvän kiertää -tarjous ei ole voimassa ikuisesti, vaan loppuu marraskuun viimeisenä päivänä.

tiistai 26. lokakuuta 2010
Purkoosi eli SYTYCK 5
Tänään ne vihdoin saapui. Ne kauan odotetut toiset puikot. Piti sitten heti alkaa tavaamaan ohjetta, että mitäs nyt. Olenhan toki lukenut ohjeen kertaalleen läpi, mutta ilmiselvästi en ole sisäistänyt sitä. Yli puolet tähän astisesta meni purkuun, kun olin tehnyt kädentien lisäykset väärin. Vois sanoa, että veetuttaa. Enimmäkseen kuitenkin se, että purkoosin takia joudun taas neulomaan edestakainsin. Että näin tällä kertaa.
Kaiken muun kivan lisäksi mulla on kohtalaisen kamala flunssa. Eilen harkitsin saikun hakemista ja soitinkin terveyskeskuksen ajanvaraukseen heti herättyäni. Iltavuoron heräämisaikana yhdeltätosita vaan oli terveyskeskukselle liikaa. Ne antoi kaks vaihtoehtoa. Joko soittaa puoli neljältä ja yrittää päästä päivystykseen tai soittaa seuraavana päivänä heti kahdeksalta, niin ehkä saa ajan. No mun soitosta siihen, kun ne soitti takaisin meni puolitoista tuntia ja siihen mennessä olin jo tullut tulokseen, että kestä n kyllä mennä töihin. Vuoro ei kuitenkaan sisällä fyysistä työtä tällä kertaa. Hiukan hirvitti vaan, kun piti taas se tunti seisoa pihalla. No ei mulla ollut kuin sukkahousut ja pitkikset housujen alla, sekä poolo, villapaita ja vuorillinen fleecetakki vuorittoman huomiotakin alla. Vuorilliset huomiotakit on tilattu, mutta kukaan ei tiä koska ne tulee. Ja meidän ei pitänyt niitä talvitakkeja alunperin edes saada. Siksi toi mun kesätakki on sellaista kokoa, että sinne mahtuu talvitakki alle.

perjantai 16. heinäkuuta 2010
JooEi
Kävin sitten lukemassa työaikalakia netissä. Kyllä nämä mun vuorot on ihan laillisia. Työehtosopimukseen en ole tutustunut, mitä siinä mahdollisesti sanotaan. Tällä viikolla nyt sitten kumminkin tapahtui niin, että: Keskiviikon iltaratavuoro päättyi 00.30. Torstain aamuturvavuoro alkoi 07.00. Torstaina kello 8.05 minä lähetin tekstiviestin työnantajalle, etten pysty tällaisiin vuoroihin ja vaadin poistamaan joko torstain iltaradan tai perjantain aamuturvan. Kahden aikaan iltapäivällä tuli vastaus, että perjantain aamuturva on hoidossa. Ja hyvä niin, sillä torstain iltarata päättyi vasta 02.00. Mun rajat löytyi nyt.
Kävin tänään myös moikkaamassa viime kesäistä työhrajoitteluohjaajaa. Sillä vaan oli sen verran kiire, ettei se nyt ehtinyt seurustelemaan mun kanssa. Sitä sattuu, kun kerran käy moikkaamassa toista työpaikalla työaikana.
Lisäksi kävin myös akvaarioliikkeessä. Eteisen akvaarion suodattimen turvepelletit olis pitäny vaihtaa jo kuukausi sitten. Ostin sitten samalla makuuhuoneen akvaarioon uusia kaloja. ADHD -seeprakaloja 10kpl:n parvi. Loistoguramit tuosta akvaariosta hävisi yksitellen. Raatoja ei koskaan näkynyt. Olettaisin käyneen niin, että ne viihtyivät turha hyvin suodattimessa ja kuolivat sinne. Kirsikkasukaravut piti huolen lopusta. Myös eteisen akvaariosta on hävinnyt viimeinen neonsateenkaarikala. Isäntä uskoo, että katinkultamonnit on pitänyt huolta raadosta.

perjantai 9. heinäkuuta 2010
Onko tämä enää edes laillista?
Ensi viikolla on maanantaista perjantaihin aamuturva. Maanantaina alkaen 4.00 ja kesto mahdollisesti jopa kahdeksan tuntia. Tiistaista perjantaihin alkaen 7.00 ja kesto 3-4 tuntia. Tämä on ihan ok. Mutta kun siihen päälle tulee keskiviikkona ja torstaina iltarata alkaen 19.00 ja kesto yhteen-kahteen asti yöllä. Olen kyllä allekirjoittanut lapun jonka mukaan mulle saa laittaa kahta vuoroa päivässä, mutta silloin olin naapurissa ja iltavuoro päättyi 22-23. Piti keskiviikkona lähettää sähköpostia vuorojen laatijalle, ettei laita mulle tuollaisia vuoroja, mutta kun en koko päivänä avannut konetta, niin unohdin sit tietty koko asian ja nyt se on myöhäistä. Vituttaa jumalattomasti ja melkein tekis mieli itkeä epätoivosta. Täytyy ajatella, että se on vaan yks viikko. Miks vitussa ne iltavuorot on vielä peräkkäisinä päivinä? (Siks että ne on viikon kiireisimmät päivät) Tarkoitukseni on myös ilmoittaa vuorojen laatijalle, etten halua kahta vuoroa/päivä sen jälkeen, kun harjottelijat tulee. Siihen on todennäköisesti kaksi viikkoa.
Ja sitten se syy miksi meillä on näitä paskavuoroja? Luultavasti sama miksi naapuri oli helisemässä meidän koulutuksen aikana. Eli koulutus järjestetään työvoimakoulutuksena ja sinä aikana ei saa palkata uutta väkeä kyseiseen paikkaan, kun niille koulutettaville täytyy taata tietty viikkotuntimäärä. Ja koulutus taas järjestetään siksi, että tilaajayritys vaihtaa vuokratyövoiman toimittajaa. Kaikki vanhat työntekijät ei tietenkään loikkaa uudelle vuokratyönantajalle, jolloin jäljelle jäävät tekee mielettömiä vuoroja. Joko mä sanoin, että vituttaa?
Tällä viikolla mulla oli iltaturva plus keskiviikkona ja perjantaina aamurata. iltaturva sentään päättyy jo 23, mutta silti keskiviikkoaamuna vitutti mennä töihin. Vaikka kuinka muistelen, en muista, että edes kamalimmissa työpaikoissa olis koskaan vituttanut niin paljon kuin keskiviikkona. Kävi tässä jo mielessä, että mulla on vielä koeaika menossa...

perjantai 2. heinäkuuta 2010
Työasioista vaan taas
Jumankekka, että väsyttää. Keskiviikkona iltavuoro > kotiin puoli yhdeltä. Torstaina aamuvuoro 7-10.30. Torstaina iltavuoro 18-23. Tänään aamuvuoro 7-11.15. Tänään iltavuoro 18-jotain. Ensiviikon työvuorolistakaan ei näytä kauheen kivalta. Koko viikko iltaan 18 ja lisäksi tiistai&perjantai aamuun 7. Jäseniä särkee vaikka mä oonkin eilisestä aamusta asti ollut talon kevyimmissä hommissa. Eilinen meni kummasti ihan koko päivä nukkumiseen. Tänäänkin melkein.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Lisää työjuttuja
Kävin Eilakaislassa haastattelussa. Varastotyöntekijä biotekniikan alan yrityksessä. (Mulla on kemiantekniikan perustukinto, erikoisalana biotekniikka) Sain jopa kaksi suosittelijaa ansioluettelooni. Ja se työ, se olisi osa-aikainen, kolmena päivänä viikossa, neljä tuntia päivässä. Siis oikein sopiva lisä nykyiseen 25-30 tuntia/viikossa -työhön. Aluksi määräaikainen elokuun lopulta vuoden loppuun. Tarve kuitenkin olisi vakituiselle työntekijälle. Sanoisin, että kuullostaa ihanalta.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Työasioita
Kävin vuokratyöntajani toimistolla kuulemassa mitä asiaa heillä oli mulle. Tässä on jo pari viikkoa ollut tiedossa, että he ovat saaneet vastaavan sopimuksen Kilpailijan kanssa, kuin mitä minä teen toisessa Kohteessa. Nyt he siirtävät kolme olemassa olevaa turvatarkastajaa Kilpailijalle. Minä olen yksi heistä. Tätä voisi kutsua ylennykseksi. Vaikkei työ tai tunnit sinänsä muutu, mutta palkka nousee 2.32e/h.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Taas on aika hujahtanut ohi
Kävin eilen ensimmäisen kerran melomassa. Olen huonommassa kunnossa, kuin oletinkaan. Kajakkiin istuminen oli just niin vaikeaa kuin muistinkin, mutta se pois tuleminen. Ilman apua olisin luultavasti päätynyt kiepsahtamaan veteen. Noloa. Taitaa nolottaa ihan koko kesän.
No eilen oli myös taloyhtiön pihatalkoot. Melomaan lähdin heti aamupalan jälkeen ja takaisin tultuani talkoot oli jo siirtyneet syömisvaiheeseen. No tulipa upotettua kolme pulloa kotiviiniä talkooväkeen. Ja toki ihan vähän itteenkin. Kaikki kolme pulloa oli eri eristä. Vanhin vuodelta 2004. Ensimmäisestä tekemästäni kotiviinistä ja ainoa joka on tehty valmiista paketista. Tais ikävä kyllä olla viimein pullo. Oli meinaan hiukan hyvää. No ne kaksi muutakin oli ihan hyvin ikääntyneitä. Vuosilta 2006 ja 2007. Taitaa taas tänä vuonna tulla tehtyä kotiviiniä.
Tarkoitukseni oli alun perin käydä myös tänään melomassa, sillä seuraavan kerran melontakeskus on auki vasta keskiviikkona. Ja silloinkin siihen aikaan kun mulla on työvuoro. Mutta mullapa tuli jo illalla hartiat niin kipeiksi, ettei nukkumaan pystynyt. Ehdin illalla nukkua reilun tunnin, kun heräsin johonkin pari minuuttia vaille puolen yön. Sitten jomottikin niin, että nukahdin uudestaan vasta puoli viiden aikoihin. Tänään päivällä oli ihan hyvä, mutta kun mä tässä illalla vähän neuloin, niin taas jomottaa. Ei onneksi yhtä pahasti kuin eilen.
Työpaikkahakemuksenkin laitoin taas eilen. Nykyiseen työpaikkaani haetaan kohde-esimiestä. Olen siis vuokratyöfirman kautta töissä ja tuo vuokratyöfirma hakee työhön osallistuvaa kohde-esimiestä. Etuna olis täydet tunnit, kun nyt minulla on noin 20h/vko. Jos nakki napsahtaa, niin sitä vois sanoa nopeaksi etenemiseksi. Kahdessa kuukaudessa rivityöntekijästä esimieheksi. Juu. Toivossa on hyvä elää jne.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Aika on vaan taas hujahtanut
Savultakin otettiin viime torstaina tötterö pois. Koko päivän oli virtaa enemmän kuin koskaan ennen.
Yhteensä kuusi päivää sitten loppujen lopuksi tein kahta työtä. Paljon enempää ei olisi jaksanutkaan. Toisaalta, jos sopimus olisi ollut pidempi, olisin tehnyt vain kahdeksan tunnin päiviä yhteensä. Nyt päivät venyi yhdeksästä kymmeneen tuntiin. Ei sisällä työmatkoja. Tällä viikolla oli taas aamuvuoro ja maanantain kohdalla se tarkoittaa tosi aikaisin. Tällä viikolla poikkeuksellisesti jo yhdeltä yöllä. Kokeilin mennä töihin edes yrittämättä nukkua ensin. Jälkeenpäin ei ollut sen enempää taikka vähempää väsy kuin toisella tavallakaan. Mutta nyt sai hiukan paremmin nukuttua aamulla töitten jälkeen.

torstai 22. huhtikuuta 2010
Taustoja Uskomattomaan tilanteeseen
Siis jo puhelussa, kysyessään töihin, pomo ilmoitti syyksi elintarvikealalla voimassa olevan ylityökiellon. Olen nyt oppinut, että ylityökielto tarkoittaa myös estettä käyttää vuokratyövoimaa. Kyseisessä paikassa on tähän aikaan vuodesta ollut 3-5 vuokratyöntekijää. Ja jos oikein pilkkua viilattais niin munkin palkkaaminen rikkoi kieltoja (johtuen mun osa-aikasuudesta, mutta se taas johtui ihan musta ittestä). Eilen ja tänään firmassa aloitti mun lisäksi kaksi muutakin tuttua pätkätyöläistä. Työsopimus kirjoitettiin ensi viikon loppuun asti merkinnällä 0-40h/vko. Normaali osa-aikaisen sopimuksen sanamuoto kyseissessä talossa. No nyt on niin, että työantajapuoli on iskemässä takaisin ja maananataina kello 18.00 alkaa työsulku (sopimuksen saaminen aikaan siihen mennessä näyttää erittäin epätodennäköiseltä). Työsulku kestää keskiviikkoon puoleenyöhön asti. Sitten saattaakin jo olla liian myöhäistä vappukiireelle, enkä siis saakaan töitä kuin yhteensä neljä päivää. No ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Toisaalta nyt näyttää, että turvatarkastukseen saatais lisää tunteja. Jotain positiivista edes.
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Uskomatonta
Puhelin soi äsken. Pyysivät mua yhteen vanhaan työpaikkaan osa-aikasesti pariksi viikoksi. Siihen ihanimpaan paikkaan mun vanhoista työnatajista. Niillä on siä paniikki kun elintarvikealalla on ylityökielto. Incredible. Phone rang and I was asked to do a part-time job for one of my old employer for couple weeks. The best of my old employers.
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Juhlikaa minun kanssa!
Olen allekirjoittanut elämäni ensimmäisen vakituisen työsopimuksen. Se astuu voimaan huomenna. Tänään siis loppuu koulutus. Ammattini on nyt rahdin turvatarkastaja. Meitä on yhdeksän, jotka kävi tämän kurssin läpi. Me saadaan työtakit, joissa lukee selässä security control. Kuullostaa hienolta, eikö? Työtä se on ja siitä maksetaan rahaa.
torstai 11. maaliskuuta 2010
Näin se menee
Tiistai ja keskiviikko kului työharjoittelussa matkalaukkuturvassa. Päivän aloitusaika oli 5.15, joten univelkaa kertyi. Tänään harjoittelupäivä alkoi tuntia myöhemmin, 6.15, joten ei paljon apua viime yöstäkään. Kaikki tämä univelan kerryttämien johti sitten päiväuniin tänään. Nukahdin jossain yhden tienoilla ja heräsin vähän ennen kolmea. Ensimmäinen ajatus oli, että mitä kello on? Mulla on kahdelta näyttökoe. Näin, että akvaariossa on valot päällä. Ne syttyy noin puoli kolmelta, joten tottakai mä säikähdin ihan pirusti. Äkkiä ylös ja kattomaan kännykästä kellon aikaa. Kello oli kymmentä vaille kolme. Siinä kohtaa sydän hakkas ihan hulluna ja mä vaan ajattelin, että mun näyttökoe on mennyt ohi. Mitä mä nyt teen? Kymmenkunta sekunttia myöhemmin mä muistin, että se näyttöhän on vasta huomenna. Siitä sitten pikkuhiljaa syke tasaantui. Menin takaisin nukkumaan ja heräsin kuuden jälkeen. Ei taida ihan kauheen ajoissa illalla nukuttaa, mutta ei haittaa kun puolilta päivän vasta tarttee herätä.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Hmmm... Joo...
Yksi lehtikalarouva on kutupuuhissa. Herraa ei vaan näy eikä kuuluu. Altaassani on siis todistetusti kaksi rouvaa ja yksi herra. Neljäs lehtikala ei ole paljastanut sukupuoltaan. 
Perjantain käsimatkatavaraharjoittelu sujui yllättävän hyvin. Ei se ollutkaan niin kamalaa kuin olin pelännyt. Ja turun lentokenttä on kuolleempi kuin luulinkaan. Huomenna toinen käsimatkatavaraharjoittelu ja sitten saa siirtyä seuraavaan asiaan.

torstai 25. helmikuuta 2010
Ihana, ihana flunssa
Ilmeisesti meidän työharjoittelun ohjaajat osas odottaa, että me saadaan vähän kaikki flunssa tässä alkuun. No mä oon nyt puolitoista päivää saikulla ja perjantaina on pakko mennä, kun sitä ei sitten pysty korvaamaan.
Perjantaina siis matkustajia tarkastamaan käsimatkatavaraan. Onneksi tää tuntuu olevaan nopealaatuista flunsaa tulee nupeesti ja tuntuu myös lähtevän nopeesti. Alkoi siis tiistaina kurkkukivulla. Eilen oli sitten nenä tukossa ja mulle perinteisesti erittäin valonarat silmät, joka tietty johti kyynelnesteen ylettömään erittymiseen. Ja kun se nenä kerran oli tukossa niin se sitten valui vetisenä räkänä ihan koko ajan. Jos kyuyneleneste menis sinne minne sen pitäiskin, niin mun ei tarttis niistää ollenkaan. Ja eilen oli myös lievästi kuumeinen olo. Tänään ei enää ole valonarkuutta havaittavissa vaikka nenä onkin tukossa. Kokonaisolotila on kuitenkin huomattavasti parempi. Uutuutena hiukan yskittää.
Kävin eilen yksityisellä hakemassa nipun reseptejä tarkoituksena olla tosiaan perjantaina tolpillaan. Vähän se lääkäri kohotteli kulmiaan kun kerroin meneväni perjantaina työharjoitteluun, mutta kyllä se ilmeisesti ymmärsi kun mä selitin miksen mä voi olla pois. Ainakin reseptien määrästä päätellen. I'm feeling sick from flu. I'm home today, but tomorrow I have to go back to jobtraining. So yesterday I went to see a doctor and got quite amount of recipes for medicine. Doctor undestood when I explained why I have to be able to work tomorrow.
Tee-se-itse -pellettilaatikkoon liittyen kerrottakoon, että ei toimi. Siis ne reiät pitäis kai olla pitkulaisen mallisia, että se puru tippuis sinne alempaan laatikkoon. Yhtään isompia niistä ei voi tehdä, kun sitten menee pellettikin siitä reiästä. Toistaiseksi olemme luopumassa pellettiajatuksesta vaikka tuoksullisesti se olisi huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin mikään hiekka, mitä mä olen kokeillut. Eikä sekää tietysti yhtään ärsytä, että Savu hakee välillä laatikosta pelletin ja leikkii sillä ympäri asuntoa. Ja toisinaan niitä sitten löytyy myös sängystä nukkumaan mennessä. Onneksi ne on niitä kuivia yksilöitä.
Tänään aamulla oli myös yksi käännykän laturin johto pureskeltu kahteen osaan. Syytän Savua. Cellphone charger cable was bitten to two pieces this morning. I blame Savu.

maanantai 22. helmikuuta 2010
Ei oo kerinny
...Päivittämään blogia. Paljon on työharjoittelussa tapahtunut, mutta toisaalta täytyy myös miettiä, mitä mä uskallan kertoa näin julkisesti. Kyse on kuitenkin turvallisuusalasta.
Viime viikon keskiviikkona siis vihdoin päästiin tähän työharjoitteluun. Jo tuossa toisella viikolla joku opettajista mainitsi, että me ollaan pilottiryhmä. Sen verran olen ollut näissä opiskeluympyröissä mukana, että tiedän, mitä tuo lausahdus tuo tulleessaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki muuttuu koko ajan, eikä kukaan oikein tunne kokonaisuutta.
Asioita ei yhtään helpota se, että varsinainen toimija on vaihtamassa alihankkijaa turvatarkastuspalveluille. Siksi opettajilla on kauhea kiire saada asiat meidän päähän. Mutta se tuo myös toisen ongelman. Vanha alihankkija ei suostu yhteistyöhön meidän kanssa, emmekä me näin ollen saa todellista työopetusta ennen kuin on meidän aika astua puikkoihin. Varsin ymmärrettävä kanta tuo sinänsä on. Ethän sinäkään haluaisi kouluttaa itsellesi korvaajaa tietäen, että sinä joudut sen jälkeen kortistoon?
Kiirettä lisää myös se seikka, että tuo tahtipuikon vaihto tapahtuu tulevana viikonloppuna ja meillä on vielä työharjoittelut silloin kesken. Meillä on ulkopuolinen valvoja koko ajan paikalla, sillä emmehän me voi vielä ottaa todellista vastuuta tuosta työstä. Siihen vaaditaan näyttökokeet ja ne on ajoitettu kahden viikon päähän.
On mulla toki positiivisempaakin kerrottavaa. Me päästiin heti ensimmäisenä päivänä ihailemaan sitä rahtikonetta aivan kosketusetäisyydeltä.
Tähän loppuun on vielä ehkä syytä tarkentaa, että kyse on lentorahdista ja turvatarkastuksia tehdään lentämisen turvaamiseksi. Meidän ensisijainen tehtävä on etsiä lähetyksistä aineita, jotka voivat vaarantaa lentoturvallisuutta. Esimerkiksi kaikki paineastiat luokitellaan vaarallisiksi aineiksi riippumatta sisällöstä. Me emme ole mitenkään sidoksissa tulliin, joten meitä ei huumeet ja muut laittomuudet kiinnosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)