sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Hunningolla

Siis tää blogi on nyt vähän ollut hunningolla. JA kohtaliasen hyvästä syystä. Tajusin tossa torstaina, että oon ollut kolmisen viikoa masentunut. Asian huomaaminen on aina askel parempaan.

Oon mä saanu kudottuakin, vaikka välillä on ollut niitäkin päiviä, kun olis pahuksesti tehnyt mieli kutoa, mutta on vaan väsyttänyt niin paljon, että ei oo kyenny. On vaan istunut koomassa tietokoneella.

Aikaisemmin jo kerroinkin In Dreams -huiviKALista. Tilanne on nyt se, että huivista on ilmestynyt viisi vihjettä. Tältä se näyttää nyt.

IMG_1791

Se on 120 senttisillä pyöröillä ja tuon enempää sitä ei voi venyttää tiputtamatta silmukoita. Seuraavassa vihjeessä ei ole yhtään helmeä, mutta viimeisessä reunusvihjeessä on sitten 1700.

Sen verran rakastuint tuohon lankaan, että tilasin yhden vyyhden erästä omaa malli-ideaa varten. Vyyhit on keltainen ja sen enempää en siitä kerro.

Jonkin verran minua on myös kaivellut hinku tehdä In Dreams pyöreänä. Sitä varten päätin tehdä äidilleni huivin joululahjaksi. Äiti tässä kävikin kolmisen viikkoa sitten kylässä ja tietysti ylpeänä esittelin siihen mennessä aikaan saamaani huivia. Äiti sitten kysyi, josko mä ottaisin nokkiini, jos hänkin tekee samanlaisen huivin. Mitä siihen voi vastata muuten, ku joo, otan mä, ku mä meinasin tehdä sulle semmosen joululahjaksi. Yllätys meni siinä, mutta hyvänä puolena äiti pääsi itse valitsemaan langan värin. Joo-o, samaa Pagewood farmsin Willow creek -lankaa siihenkin. Tilasin sitten kaksi vyyhtiä, kun meinasin tehdä sen pyöreän. Odotellessani kuitenkin pyöritin asiaa mielessäni edestakaisin ja sitten kun Eat.Sleep.Knit kysyi, että kun heidän kolme varastovyyhtiään on kaikki eri värjäyserää, että josko mä haluaisin vaihtaa johonkin toiseen väriin. Siinä se sitten oli se viimeinen ratkaisu. Tehdään sitten toinenkin samanlainen. Vastasin, ettei tarvii, ku mä teen niistä kaksi eri työtä.

Langat tuli sit loppujen lopuksi aika nopeestikin. 8 päivää lähetysilmoituksesta. Edllinen tilaus tuli 16 päivää. Keskiviikkona tuli langat ja postitäti soitti ovikelloa. Meillä on uusi postinjakaja ja posti tulee nykyään vähän yhdeksän jälkeen aamulla. Olin kuitenkin kotona ja olin jopa herännyt kaksi minuuttia aikaisemmin, mutta kyllä postitäti varmasti näki, että mulla oli vielä vähän silmät ristissä. Kun kerran lanka tuli ja tilipäiväkin oli just, niin lähdin sitten etsiskelemään helmiä toiseen versioon. Äiti halusi kirkkaita helmiä ja kauan arvoin nettikaupassa, jotta pelkkiä kirkkaita vaiko hopeasydämellä. Päädyin sitten niihin hopeasydämellisiin. Tilauksen HelmiQ:hun tein siis keskiviikkon noin puolenpäivän tienoilla. Että olin hämmästynyt torstaina aamuuorosta tullessani, kun helmet oli mun eteisen lattialla odottamassa. Pistinkin heille sähköpostilla erittäin positiivista palautetta.

Mulla on jostain syystä O_o kaikki kolmosen pyöröpuikot kiinni jossain työssä. Tilasin sitten lisää puikkoja viime viikon keskiviikkona, vaikka tiesinkin sen johtavan vain siihen, että hetken päästä mulla on entistä enemmän töitä keskeneräisenä puikoilla. Täämän viikon torstaina laitoin sähköpostilla kyselyn Helmi Vuorelmalle, kun ei ollut puikkoja näkynyt. No perjantaina aamuvuorosta tullessani ne oli eteisen lattialla odottamssa ja sähköpostissa oli vastaus, että he lähettävät tilaukset joka viikon keskiviikkona ja mun tilaukseni ei sitten ollut ehtinyt edellisen viikon postitukseen. Vastaisuuden varalle on hyvä tietää tuo heidän posituspäiväkäytäntönsä.

Tarkoitukseni oli saada Evenstarin reunus valmiiksi ennen kuinaloitan toista In Dreams -huivia. Joo-o. Perjantaina, kun kaikki tykötarpeet oli kasassa, niin siitähän sitä sitten luotiin silmukat ja silleen. Lauantai-illalla puolenyön aikaan sain toisen vihjeen kudottua. Tähän asti olen käyttänyt 778 helmeä kun alkuperäisessä versiossa niitä oli tuohon mennessä mennyt jo ~1200. Joo, elikkä siis laitan tähän toiseen versioon helmet eri tavalla.

IMG_1830

Ja vertailun vuoksi

IMG_1715

IMG_1832

Lisäksi on kaksi asiaa jotka mä teen eri tavalla ensimmäiseen verrattuna. Ensimäinen on mallikertojen rajalla oleva tuplakavennus. Alkuperäisessä se tehdään niin, että ensin siirretään yksi silmukka oikealle puikolle ja kudotaan kaksi yhteen ja vedetään äskeinen siirretty silmukka yli. Tällä tavalla kavennuksen keskimmäinen silmukka jää takimmaiseksi. Se ei kuitenkaan toimi jos juuri tuohon keskimmäiseen silmukkan on laitettu helmi. Se helmi menee sen silmukan mukana taakse. Joten mä tein sen niin, että siirsin kaksi silmukkaa oikealle puikolle kuin kutoisen ne yhteen, sitten kudoin yhden silmukan ja vedin ne kaksi siitä yli. Nyt keskisilmukka onkin päällimmäisenä.

Toinen eroavaisuus näkyy tässä ja sen syynä on mun täydellisen symmetrian kaipuu.

IMG_1824IMG_1819

Tuossa siis kaksi lehteä kohtaa ja niiden reunat jatkaa matkaa rinnakkain. Alkuperäisessä ohjeessa aikaisemman kuvion kärki jatkaa matkaa vasemmanpuoleisena lehtenä. Mun versiossa kärki katoaa lehtien väliin ja lehdet kohtaavat symmetrisesti.

 P.S. Loppuun vielä pieni teaseri. Isäni toi minulle varastoituna olleen mummun vanhan keinutuolin. Pääsiäisen ohjelmassa on keineutuolin kunnostusta. Olen jo isäntääkin varoittanut, että tuskin selviän hommasta yksin.


IMG_1835

IMG_1836

P.S.2 Savu tunki juuri syliin ensimmäistä kertaa koskaan. Ja leipoo niin maan peevelisti. Savu on yleensä ollut se joka rimpuilee heti irti, jos sen ottaa syliin.

2 kommenttia:

  1. Keinutuoli! Voi onnentyttö! Mutta hienot ovat huivitkin! Väitän kyllä, että tuo mysteerineulonta on kokeneempien neulojien juttu. Mutta perässä tullaan!

    Lapinita

    VastaaPoista
  2. Kyllä noi huivit ovat niin kauniita. Ne näyttävät niin monimutkaisilta ja isotöisiltä, että nyt ei irtoa ei. Mutta muistan kyllä sivusi, kun kaipaan haastetta:)

    VastaaPoista