maanantai 4. tammikuuta 2010

Perkuleen Hipuli

Puri poikki mun langan ku mä olin kutomassa sitä. Murrr. Muutenkin kissat oli jostain löytänyt tässä muutama päivä sitten lankarullan. Siis ompelukonelankaa. Se sitten kiersi ruokapöydän jalat ainakin kymmenen kertaa ennen kuin hävisi rappusia pitkin alakertaan. Lanka näytti yhtenäiseltä joten epäilin ettei kukaan ollut syönyt sitä, leikkinyt vain.

Väärin luultu. Seuraavana päivää Hipulilla roikkui persiistä viiden sentin lanka. No mä sitten ajattelin katkaista sen, ettei se nyt sitten ainakaan nuole sitä takaisin sisuksiinsa. En uskaltanut vetää, kun en yhtään tienny kuinka pitkälti sitä lankaa oli vielä Hipulin sisuksissa ja mihin asti se siellä ylettyi. Hetkeä myöhemmin löysin lattialta kovettuneen kakkakikkareen, jossa oli mukava mytty tuota samaa lankaa.

Ainakin vielä on Hipulille ruoka maistunut, eikä ole tullut takaisinpäin, joten voisi kai olettaa, ettei lanka ainakaan suolta ole tukkinut. Ja nyt kun ootte vetänyt herneen nenään ympäriinsä lojuvista ompelulankarullista, niin voin kertoa, että Hipulin mieltymys ompelulankoihin on ollut tiedossa ja meillä kaikki langat majailee kannellisissa muovilaatikoissa. Enkä todellakaan ymmärrä mistä kissat oli tuon lankarullan löytänyt.

2 kommenttia:

  1. Kissat <3 Suvi rikkoi joululahjaleluista yhden 2 tunnin jälkeen, piilotti toisen kahdeksi päiväksi ja kolmanteen kiinnostus sammahti yhden leikin jälkeen.

    Kiinnostus sähköjohtoja kohtaan sen sijaan säilyy läpi sähköiskujenkin.

    VastaaPoista
  2. Hui! Melkonen syömäri.

    Eläinlekuri kehotti ostamaan parafiiniöljyä. Sen pitäisi sen verta voidella suolta, että ikävätkin vierasesineet saattaa tulla oikeaa reittiä ulos. Ummetukseenkin auttaa. Toivottavasti koko lankamöykky tuli kuitenkin jo ulos.

    Mun orastava virkkuuinto päättyi siihen, että kissat oli pureskelleet langan poikki. Se siitä virkkailusta :D

    VastaaPoista