Kehruukärpänen puraisi

Viime viikolla iski ylitsepääsemätön himo kehrätä. Olen aikaisemmin kehrännyt 13 vuotta sitten koulussa. Silloisessa käsityöalan koulussa meille kuului kolmen päivän kehruukurssi. Silloin myös ostin itselleni värttinän. Ihan perus alapainoinen pudotusvärttinä. Ensimmäiset kehruut oli  -hmm- aikast paksuja ja epätasaisia. Ne mitä en silloin aikanaan kerrannut, olen eilen kerrannut. Tässä sekalainen seurakunta, jotka näihin ensimmäisiin kehruisiin kuuluvat.



Kuvan keskellä oleva isoin kerä on todennäköisesti näistä viimeisenä kehrättu ja nuo valko-ruskeat ne ensimmäiset. Keskimmäisestä kerästä myös huomaa hyvin, että on kehrätty mitä käteen on sattunut. Alkupää on kokonaan ruskea, sitten tulee hiukan sinisiolettia sekaan. Yhtäkkiä väri vaihtuu valkoisen ja punaisen karstasekoitukseksi ja lopussa on pelkkää punaista. Kaikki nämä nöttöset olivat keskenään paksuudeltaan ja mitaltaan hvyin erilaisia. Luultavasti se syy miksei niitä ole alunperin kerrattu. Valko-ruskeat oli päällekkäin samassa rullassa. Muuten ne olisi voinut kerrata normaalilla tavalla yhteen. Käytin siis näiden kertaamiseen netistä oppimaani Navajo-kertausta. Suomeksi kulkee myös nimellä ketjukertaus. Eli langasta pujoteen piiitkiä ketjusilmukoita, jotka kerrataan yhteen. Olin tekniikan suhteen jokseenkin epäileväinen, sillä siinähän yksi säie kolmesta kiertyy entistä tiukemmalle kierteelle kahden muun auetessa, kuten normaalissa kahdelta tai useammalta päältä kertaamisessa. Heti kertaamisen jälkeen vyyditin langat ja vyyhdit tuntuivatkin tykkävään mennä kierteelle. Mutta nyt kun langat on pesty, ei minun silmäni erota mitään ihmeellistä. Ei edes niitä ketjusilmukoiden päitä, joiden varoitettiin mahdollisesti näkyvän paksummassa langassa.

Tässä se ensimmäinen ajatuksella tehty lanka. Siis ajatuksella siinä mielessä, että värivalinnat oli selkeitä ja kautta koko langan jatkuvia.



Tämän kelta-oranssin hahtuvat on värjätty mikroaaltouunissa noin 50 g erissä. Siis 50 g per väri. Kaveriksi sille kuuluu puna-violetti ja sini-vihreä lanka. Kaikkiin väreihin on sekoitettu/on tarkoitus sekoittaa värjäämätöntä valkoista villaa kuidun rasvapitoisuuden nostamiseksi. Kurssilla kaikki villat käsiteltiin kehruuvalmiiksi käsikarstoilla. Tuota punaista aloitin käsittelemään noin puolitoista vuotta sitten. Innostus lopahti melko nopeasti, sillä käsin karstaaminen on raskasta. Viime sunnuntaina karstasin punaiset kuitenkin kiukulla loppuun, että saisin sen vihdoin kehrättyä. Ajoitus oli tarkoituksella valittu sillä Turun seudulla oli kehruutapaaminen sunnuntaina.

Sen verran kokeilin värttinää etukäteen kotona, että voin olla varma saavani sillä jotain vielä tehtyä. Ja sainhan minä. Koko punainen tuli kehrättyä sen tapaamisen aikana. Tapaamisessa oli kuusi ihmistä minä mukaanlukien. Noista kuudesta yksi ei kehrännyt. Kahdella oli rukki, joista toinen moderni ja toinen perinnerukki. Kahdella muulla oli yläpainoiset värttinät ja minä, ainoana poikkeavana, alapainoisen värttinän kanssa.

Tapaamisen jälkeen liityin Ravelryssä suomalaisten kehrääjien ryhmään. Viime perjantaina aloin katsella kaikkia kehräykseen liittyviä videoita Youtubesta. Liityttyäni kehrääjien ryhmään, aloitin keskusteluketjujen lukemisen perinnerukeista ja jatkoin värttinöillä. Nyt nuo molemmat ketjut on luettu. Voi että, kuinka paljon minä olen oppinut viimeisen viiden päivänä aikana. Enkä ole juurikaan mitään itse tehnyt. Vain lukenut, katsonut ja kuunnellut.

Pari vuotta sitten pyysin taitavaa sukulaista tekemään minulle uuden alapainoisen värttinän sillä aikoinaan ostamastani värttinästä oli paino hukassa. Annoin mitat omasta päästä ja sain mitä tilasin. Juurikin sillä värttinällä kehräsin viikonloppuna punaisen lankani sekä kertasin eiliset vaikka olenkin jo löytänyt kaikki osat ostovärttinääni. Tapaamisessa yhdellä oli uusi Tuulian kirjoittama Kehrääjän käsikirja. Ensin selasin sen läpi ja myöhemmin luin valikoituja kohtia välistä. Sieltä opin, että kaikki yli 60 grammaiset värttinät luokitellaan painaviksi. Painavaa värttinää suositellaan käytetttäväksi paksuille langoille ja kertaukseen. Mielenkiinnosta piti heti kotona päästä punnitsemaan tämä "omasta päästä" -värttinä. 161 g. Hups. Vähän yläkanttiin, mutta oon mä sillä silti lankaa tehnyt. Punnitsin myös ostovärttinäni, joka sekin painaa 89 g.

Minulla on vyyhdinpuu olemassa (älä sekoita vyyhdinpuuta ja kerinlehtiä, vyyhdinpuu on se millä tehdään vyyhti ja kerinlehdet on se mistä se vyyhti keritään palloksi/kakuksi). Ostin kyseisen vyyhdinpuun vuonna 2000 jostain antiikkiliikkeestä muistaakseni Uudestakaupungista. Muistan vieläkin, että maksoin siitä 200 markkaa, sillä sen johdosta söin viikon kaurapuuroa. Vyyhdinpuun osat on vähän löystyneet ja on se jostain paikoista jopa hiukan rikkikin, mutta siitä huolimatta se on täysin toimintakuntoinen.



Tukijalka on halki muttei kuitenkaan poikki asti. Runkokin huojuu vähän.




Yhdestä koristeen kulmasta puuttuu pieni pala



Vyyhdin irrotussysteemin runkopala on murtunut, mutta pysyy kuitenkin peinellä avustuksella kasassa.



Lukkotappi on korvattu maalarinteipistä käärityllä rullalla





Kierroslaskurin äänimerkkinä toimi sahanterän pätkä. Poistin sen, koska äänimerkki tuli vaihtelevin kierrosmäärin, eikä mikään niistä ollut edes viidellä tai kymmenellä jaollinen luku.



Tässä intohimon kourissa olen myös ajatellut perinnerukkeja. Muistan, että mummulassa oli vintin rapussa rukki silloin 20 vuotta sitten. Muistan sitä polkeneeni ja siinä oli silloin kaikki osat paikoillaan. Mummu ei ole enää tässä maailmassa ja enoni asuttaa nykyisin tuota maatilaa. Soittelin enolle ja kysyin muistaako hän tuota rukkia ja olisiko se mahdollisesti tallessa. Pienen kaivelun jälkeen eno myönsi muistavansa, mutta sanoi, ettei hänellä ole hajuakaan siitä missä se on. Epäili jopa sen olleen lainarukki. Tuota epäilystä en kuitenkaan ihan purematta niele, sillä en koskaan muista kenenkään tehneen rukilla mitään. Miksi siis seisottaa nurkissa turhanpäiväistä lainatavaraa? Soittelin sitten myös äidilleni samasta asiasta ja äiti arveli rukin mahdollisesti olleen Hilma-mummun (Hilma-mummu oli mummun anoppi). Tässä tapauksessa rukki on todennäköisesti edelleen saman talon tontilla, sillä Hilma-mummun kangaspuut on siellä myös. Jos rukki löytyy, niin se on tödennäköisesti huonossa kunnossa sillä, löytyypä se mistä tahansa, on sitä säilytetty viimeiset vuodet jokseenkin luonnon armoilla. Siis katto pään päällä, mutta ei lämmitystä. Olen varsin tyytyväinen, jos rukki löytyy edes kaikki osat tallella. Joitain osia voi olla hyvin vaikea korjata/ korvata. Toisten osien uskoisin olevan suht helppoja nakkeja.

Ja jos mummun rukkia ei löydy, niin hätä ei ole tämännäköinen. Anopilla on kuulemma mökillä myös rukki. Tietoni tästä tapauksesta on kuitenkin hatarat. Tais siis kaikki tietoni on siinä, että rukki on olemassa. Ei mitään hajua millainen, onko osat kuinka tallessa jne. Joskin sen mitä anoppiani nyt tunnen, uskon sen olevan huomattavasti paremmain säilytetty, kuin mummuni rukki. Mutta kun se oman suvun rukki vaan olis rakkaampi. Ja vaikka mummun rukki löytyiskin, niin saatanpa silti raahata myös anopin rukin kotiini.

Ja jotta asiat vain eivät olisi liian yksinkertaisia, olen myös katsellut moderneja rukkeja. Sillä perinnerukeista puhuttaessa on melko lailla aina mainittu niiden olevan välitykseltään nopeita ja tästä syystä sekä krouvemmista säädöistä johtuen perinnerukkia pidetään aloittelijalle vaikeana. Ja miksikö en sitten juokse kauppaan hakemaan sellaista modernia rukkia? No koska ne maksaa noin 500-1200€.

Uskon toki, että laitteeseen laitettuihin suunnittelu- ja valmistustyötunteihin verrattuna hinta on aivan kohdallaan, mutta palkkakuittiani katsellessa hinta tuntuu tavoittamattomalta. Siksipä olenkin ajatellut tehdä modernin mallisen rukin itse. Huom. ajatellut. Olen selaillut suurimpien rukkivalmistajien sivuja ja lukenut mitä he rukeistaan kertovat. Ei niitä näillä tiedoilla ole millään muotoa mahdollista kopioida. Siitä ei ole pelkoa. Mutta en minä kopiota haekaan. Jos teen rukin itse, niin tottakai teen sen oman mieleni mukaan. Asiaa silmälläpitäen olen vilkaissut netistä mm. laakereiden hintoja. Niistä mitään tietämättä olen huomannut, että päälisin puolin samanlainen laakeri saattaa maksaa mitä tahansa 35 ja 120 euron väliltä. Täytyy kysyä neuvoa isännältä, mutta toistaiseksi en ole tästä asiasta maininnut halaistua sanaa. Kun joskus ehkä avaan suuni, tiedän saavani silmien pyörittelyä ja muistutuksen niistä tarjottimista, jotka muutamia vuosia sitten tein (sanotaan nyt vaan, ettei mennyt niinkuin Strömsössä). Turussahan on tämä Linnan paja, jonka ajatus on maksua vastaan vuokrata tilansa ja laitteensa halukkaiden käyttöön. Se ei ole ihan halpaa, mutta uskoisin silti rukin maksavan tätä kautta korkeintaan puolet "tehdasvalmisteisesta".  Tehdasvalmisteinen lainausmerkeissä siksi, että ainakin muutamat noista suurista merkeistä on (pienehkojä) perheyrityksiä. Ja olisihan se nyt hienoa, jos voisi rukin merkin kyselijöille sanoa tehneensä itse.

Tätä rukintekemistä ajatellessa on tullut ajateltua yksityiskohtaisesti sekä rukin rakennetta, että sen toimintaperiaatetta. Perinnerukkien kaksoisnyöriveto on helppo hahmottaa, sillä sellaisen olen ihan luonnossa nähnyt. Mutta suurin osa näistä moderneista rukeista tuntuu olevan kehrävetoisia. Viisi päivää kesti ensimmäisestä kehrävetomaininnasta ymmärtää miten se toimii. Eilen syttyikin sen johdosta tosi iso lamppu pään päälle. Omaa rukkiani suunitellessa ajattelin tietysti perinteistä kaksoinyörivetoa, mutta tämän välähdyksen jälkeen vaihdoin suunnitelmani hyvin nopeasti lyhtyvedoksi. Vielä on harvinaisempi rullaveto ymmärtämättä, mutta eiköhän se tästä.