Ruokakokeiluja

Olen kärsinyt ruokaan liittyvästä ripulista puolet elämästäni. Silloin 90-luvun puolivälissä muotidiagnoosi oli laktoosi-intoleranssi. Ei semmosesta asiasta mihinkään lääkäriin menty. Ihan itte kokeilemalla jätettiin pois ruokavaliosta. Ja vuosia se toimikin ihan hyvin. Kuitenkin viimeisen noin viisi vuotta olen uudelleen kärsinyt samoista oireista. Vaikka laktoosittomat tuotteet tulivatkin ryminällä kauppoihin ja minä niitä käytinkin, onnistuin silti aina laittamaan ongelman sen laktoosisen jugurtin tai jätskin piikkiin. Kunnes noin kaksi vuotta sitten ongelma alkoi selkeästi paheta.

Vuosi sitten jouluna pyysin äidiltäni joululahjaksi jotain karppikeittokirjaa. Ajatus oli silloin laihdutuksessa. Sainkin tyylilajiin liittyvän keittokirjan. Tarkoitus oli siirtyä kokonaan hiilihydraatteja välttävään elämäntapaan, mutta kompastuskiveksi muodostui leipä. Tuo länsimaisen ruokakulttuurin kulmakivi. En vain yksinkertaisesti keksinyt mitään hyvää korvaavaa aamupalaa. Minun karppiurani jäi siis yhteen viikkoon, jolloin söin aamuisin kananmunaa ja kananmunaa ja kananmunaa. Mutta, ja nyt pääsemme takaisin asiaan, tuon viikon aikan, oikeastaan jo parin ensimmäisen päivän jälkeen, kaikki ripulioireet katosivat.

Joo-o. Siitä huolimatta jatkoin leivän syöntiä vanhaan tapaan ja kärsin. Myöhemmin keväällä tai alkukesästä lehdessä oli juttu keliakiasta. Etsin lisää tietoa netistä ja huomasin oireiden sopivan. Nyt minulla oli syy käydä valittamassa asiasta oikein lääkärille. Lääkäri määräsi verikokeen, joka on 80% varma (ymmärtääkseni niin päin, että negatiivinen on negatiivinen, mutta positiivisista 80% on oikeasti negatiivisia). Tulos negatiivinen. Ei keliakiaa.

Loppukesästä päätin kuitenkin kokeilla gluteiinitonta ruokavaliota. Tulokset olivat hyvin vaihtelevia. Aloinkin kiinnittimään enemmän huomiota gluteiinittomien elintarvikkeiden tuoteselosteisiin. Pian huomasin, että ongelmia tuottivat elintarvikkeet, joissa oli jotain vehnää. Muunnettua vehnätärkkelystä, vehnäproteiinia, vehnäsitä ja vehnätätä. Lopetin kokeiluni.

Jouluna päätin tavoistani poiketen tehdä uudenvuoden lupauksen. Ei muruakaan vehnää tammikuussa. Ihan en onnistunut lupaustani pitämään, mutta kuitenkin riittävässä määrin todetakseni, että vehnä on syyllinen. Ei siis vehnää enää ikinä. Apua! Länsimainen yhteiskunta rakentuu vehnälle.

Ruokakaupassa käynti on välillä kidutusta. Etsit leipähyllystä sitä ruisleipää, joka on oikeasti ruista, eikä vehnäruis-seosta. Ja näet ne kaikki ihanat vehnäherkut: pullat, viinerit, munkit, runebergintortut. Vähemmästäkin sitä sekoaa.

Jo pitempään on tarkoitukseni ollut käydä läpi myös muut viljat. Taas siihen tarvittiin kuitenkin hieman enemmän kuin vain ajatus. Ruis alkoi jo pikkusen kyllästyttää, joten ostin ohrajauhoja, tarkoituksenani tehdä ohraleipää. Kaksi viikkoa siihen meni, mutta perjantaina sain aikaiseksi. Uunilämpinä tuli vedeltyä leipää enemmän kuin olisi hyväksi kenellekään. Ja uudestaan parin tunnin päästä juuri sen verran, että sain ähkyn aikaiseksi just ennen töihin lähtöä. Mutta jotain hyötyä ahmimisestakin tässä yhteydessä. Voin sataprosenttisella varmuudella sanoa ohran sopivan ruokavaliooni.

Lisättäköön vielä tähän loppun, että olen siirtynyt takaisin täyslaktoosisiin maitotuotteisiin ilman ongelmaa nyt, kun en syö vehnää. Tämän kokemuksen jäljiltä tuntuu siltä, että useampien ihmisten olisi syytä tarkistaa omat ongelmansa. Onko se sittenkään sitä mitä ensin luultiin?

Tiedän, että muutamat sukulaiseni käyvät ajoittain blogiani lukemassa. Tämä siis tiedoksi teillekin: en voi syödä vehnää enää.