sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Taiteluita ja SYTYCK 6

Sainpa tässä jo useampi viikko sitten päähänpiston. Laitetaan radio kiinni tietokoneeseen, niin saadaan spotify kuulumaan normi kaiuttimista kuulokkeiden sijaan. Taka-ajtuksenahan tässä on se, että pääsee nauhottamaan musiikkia spotifysta minidiskille. No joo, se taisteluosuus. Tietokoneesa on etupaneelissa pistokkeet kuulokkeille ja mikrofonille. Olen käyttänyt sitä kuulokkeille ihan vaan sen sijainnin takia. Tiesin kyllä, että tietokoneen talapaneelissakin on samat pistokkeet. Joo, niitä on siellä takapaneelissa viisi kappaletta. Hämmmentävää. Mihin niitä niin monta tarvitaan. Ja kaiken hyvän lisäksi yksikään niistä ei näyttänyt toimivan. Siis kun mä laitoin radion ihan mihin vaan niistä kiinni, niin radiosta kuului musiikki noin kolme sekunttia. Siis kyllä ne on liitetty johonkin, mutta miksei ne toimi? No nyt mulla on radio kiinni siinä etupaneelissa, mutta kun isäntä tulee kotiin ja täytyy vaihtaa kuulokkeisiin, niin aina täytyy olla siirtelemässä johtoja. Tietokoneessa olis kyllä valokaapelipistokekin. Samoin kuin radiossakin, mutten ole ollenkaan varma, että haluan ostaa kallista valokaapelia vaan kokeillakseni josko se sitten toimisi. Siis kyllähän mä omistan yhden valokaapelin, mutta kun sitä ei ole käytetty tällä vuosituhannella, niin on aika turhaa lähteä etsimään sitä mistään.

Sytyck edistyy ihan hyvin purkoosin jäljiltä. Perjantain tavoite oli saada ensimmäinen hiha valmiiksi. No dominoruudut siitä jäi sitten lauantaille. Lauantaiaamulla sitten kudoin hihan loppuun ja päätin, että loppupäivä tehdään jotain muuta kuin kudotaan.

Ensin siivosin vähän ja illemmalla sitten kokosin 1500 palan palapeliä. Isäntäkin osallistui kokoamiseen noin kaksi tuntia. Palapelin kuvassa on lajitelma erilaisia makaroneja. Mun oli ihan pakko ostaa se ku mä näin sen kaupassa. Se tulee seinälle ruokapöydän päähän heti kun se vaan saadaan valmiiksi.

3 kommenttia:

  1. Takapaneelissa on siksi useampi ulostulo, että tietokoneeseen voi liittää surround sound -systeemin. Sieltä tulee siis ulos erikseen surround sound -kanavia, kuten esim. etukaiuttimet ja takakaiuttimet. Yhden ulostulon pitäisi toimia pelkkinä etukaiuttimina (stereo) ja sanoitkin, että musiikkia kuuluu hetken - en tiedä yrittääkö se äänikortti tunnistaa niitä kaiuttimia jotenkin. Kuulostaisi kuitenkin siltä, että jotain tunnistuu väärin. Korjausvinkkinä voit koittaa seisoa päälläsi ja siirtää pyyhkeet vessassa toiseen naulakkoon - nämä ovat sen tason ongelmia ;)

    VastaaPoista
  2. Jouluvaihtoparisi kävi ihailemassa kissojasi ja sanomassa hei!

    VastaaPoista
  3. Moikka!Täällähän on kiva blogi,satuin sattumalta tänne ja mielenkiintoisia asioita,kisuleista tykäten,huomasin bannerista,että tämä on kiinnostava blogi♥

    VastaaPoista