torstai 29. heinäkuuta 2010

Siinä se taas nähtiin

Ei pysyny maalaus aikataulussa. Eilen ei tapahtunut mitään. Mutta mulla on kyllä hyvä syy. Saatiin maanantaina kahvikutsu naapuriin keskiviikoksi. Isäntä tuli kotiin just sen verran ajoissa, että ehti suihkussa käydä. No me viihdyttiin sit siellä naapurissa ihan kaks tuntia. Ei jaksanu enää kahdeksalta illalla alkaa tappelemaan teipin kanssa.

Vaikka on vasta puolet kuviosta seinässä ja teipitkin paikallaan, niin eilenkin pysähdyin varmaan vartiksi vaan ihailemaan seinää.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Unohtuiko jotain?

Olipas jäänyt paljon kirjotusvirheitä edelliseen tekstiin, vaikka mä luin tekstin kahteen kertaan ennen lähetystä.

Teippitilannetta en muistanut eilen tarkistaa, joten kävin äsken hakemassa muutaman rullan sitäkin. Nyt vois sitten peitellä lattiaa ja kattoa, että pääsis joskus siihen maalausvaiheeseen.

Alustava aikataulu on seuraavanlainen: Tänään ensimmäinen kerros pohjamaalia, huomenna toinen. Tiistaina kuvion teippausta isännän kanssa, sekä kuvion maalaus (rippuu kuinka myöhöön isäntä tulee kotiin). Keskiviikkona toisen kuvion teippaus ja maalaus. Torstaina saa repiä suojaukset pois ja asetella kalusteet takaisin paikoilleen, sekä koota IKEA-ostos.

Ja jos isäntä on viikolla myöhään töissä, saa aikatauluun lisätä kaksi ylimääräistä päivää.

Ja sitten jännityksellä odottamaan, pitääkö aikataulu tällä kertaa. Olis sitten ihan ensimmäinen kerta sitä laatua.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

IKEA-kokemuksia

Kävin tänään äitini kanssa IKEAssa. Tarkoitukseni oli etsiä sopivaa korivaunua tai lipastoa tähän tietokoneen viereen. Olen jokseenkin kyllästynyt tässä nyt olevaan lasikantiseen koripöytään, joka kaiken lisäksi kuuluu pihakalustoon. Löysinkin sopivan matalan hyllykön. Varastossa sitten raavinkin hetken päätäni, kun tuote oli merkitty hyllyyn 99. Siinä se oli ihan silmien alla, mutta kun ei pieni ihminen tajunnut. 99 tarkoitti pääkäytävää. Siis valitsemani tuote oli esillä varaston pääkäytävällä. Juu, ja ihan ensimmäisenä vielä varastoon mennessä.

Seuraava ihmetyksen aihe oli kassat. Olen viimeksi käynyt IKEAssa vuosi sitten, kun sellainen Raisioon aukesi. Silloin kassavaihtoehtoja oli kaksi: käteinen ja kortti tai kortti, mutta kumminkin ihminen käyttämässä kassajärjestelmää. Hämmentyneenä seisoin kassojen takana, kun näytti siltä, että ihmisiä on kassalla maksamassa, mutta portit on silti kiinni. Sitten kassojen takaa mulle huikkasi IKEAn työntekijä, että tässä olisi yksi vapaa jos maksaa kortilla. Työnnyin sitten porttien välistä eteenpäin vain havaitakseni, että kassatkin on nykyään itsepalveluperiaatteella. Siis yksi työntekijä valvoo neljää kassaa, että asiakkaat maksavat ostoksensa ja auttaa jos ei järjestelmää osaa käyttää. No jos viittii lukea ruutua, niin ilman apua selviää mainisoti, kuten minä huomasin.

Äitini vahti ostostani sillä aikaa, kun hain auton parkkipaikalta lastausalueelle. Viereisessä autossa istui vanhahko mies. Katteli varmaan mielenkiinnolla, miten rouvat selviää 33kg paketista. No sepä ei tiennytkään, että mä nostelen sen kokoluokan laatikoita päivittäin töissä.

Kotona välähti päähäni, ettei hyllykköä ehkä kannata koota ennekuin hyllykön takainen seinä on maalattu. Samanlaisesta syystä mun eteisen maalauskin lähti käyntiin.

Me siis muutettiin tähän asuntoon reilut kaksi vuotta sitten. Kaikki seinät valkoisia. Aivan liian väritöntä mulle. Makuuhuoneen maalasin heti muutettaessa siniseksi, sillä nukun paremmin viileässä. Tarkoitus oli maalata viikossa ennen muuttoa, mutta projekti venyi kuuden viikon mittaiseksi. Eikä mennyt ihan suunnitelmien mukaan muutenkaan. Omistan kirjan jossa on ohjeita ja vinkkejä erilaisten seinäpintojen ja koristeiden maalaamiseen. Tarkoitukseni oli maalata neljällä värillä liukuva väritys, vaalea ylös, tumma alas. Lopputulos ei ollut kauhean hyvä, mutta viimeiseen väriina sti kuitenkin kelvollinen. Viimeinen väri ei jostain syystä soitunutkaan ihan täysin muihin. Siltä seisomalta, kun sain työvalineet pestyä, ajoin takaisin Bauhausiin ja hain lisää maalia. Päälle tuli sitten pystyraitainen koristekuvio. Peittää just sopivasta kaikki virheet pohjamaalauksessa, mutta silti liukuväri näkyy hyvin.

Eteiseen sen sijaan valitsin punaista. Pohjaväri vivahtaa selvästi ruskeaan, kun taas kuvioväri on puhtaampi, mutta aika tumma. Aluksi piti tulla vain yksinkertaisia viivoja ja ruutuja. Teipatessani kuvioa seinään totesin kuitenkin pinnan olevan liian suuri valitsemani kuviovärin tummuuteen nähden. Päädyin tekemään jugendruusu-sabluunan 40x40cm pääruutua varten. Viiden sentin levyiset viivat toteutin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ja kyllä niiden sabluunoiden kanssa sitten tapeltiinkin. Sabluunan koko oli sellainen, että jokaiseen neliöön tuli neljä toistoa. Siis sabluunan piti kaiken muun lisäksi olla toistuvakuvioinen. Ensimmäisiä kuvioita maalatessani huomasin sabluunan tukkeutuvan suhteellisen nopeasti. Lopun aikaa mulla olikin sitten käytössä kahdesta kolmeen sabluunaa. Kun yksi tukkeutui, niin otettiin toinen käyttöön. Yhteensä tein varmaan kuusi sabluunaa, sillä sabluunoilla oli ikävä tapa rikkoutua puhdistuksen yhteydessä.

Askarteluhuoneeseen halusin sitä tunnelmaa, mitä mummolassa oli vierashuoneessa. Ruikunruskea pohja jossa kullanvärinen koukeroinen salmiakkiruutukuvio. Tikkurilalta löysin valmiin sabluunan itämaiselta salmiakkiruutukuviolla. Se oli vain aivan liian täynnä minun makuuni eikä muutenkaan ihan täydellinen. Mutta sopivan kokoinen ja hleppo sovittaa omiin tarkoituksiin. Pohjaväri on keltaiseen vivahtavaa kirkasta vihreää. Yleensä puhutaan sitruunan keltaisesta, mutta minä kutsuisin tätä vihreää sitruunan vihreäksi. Kuvion maalasin Tikkurilan kultaisella Taika-maalilla joka oli sävytetty vihertäväksi. Aika tumma ottaen huomioon raikkaan pohjavärin, mutta erittäin yhteensopiva. Mietin kauan kuvioia muistissani eteisen huonot kokemukset sabluuanna käytössä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten saa haluamaani kuvioa aikaseksi millään muulla menetelmällä. Päädyinkin lopulta kuvioimaan ainoastaan toisen seinän. Oven puoleisella seinällä on kattoon asti ulottuvat kaapistot, myös oven päällä. Siinä on noin 20cm leveä kaistale puhdasta seinää valokatkaisijan kohdalla oven korkeuden verran. Tämä on tarkoitus maalata pohjavärillä. Päätyseinällä taas on iso ikkuna, sekä patteri ja tarkoituksena saada aikaseksi ripustaa lattiaan ulottuvat verhot, jotka piettävät sen vähän valkoisen, mitä ikkunasta jää. Jäljelle jää enää toinen sivuseinä. Seinän takana on vessa. Seinä katkeaa vessan päätyseinän mukaisesta ja tekee pienen syvennöksen ennen vaatehuoneen ovea. Seinä onsii melko rikkonainen ja siksi erittäin vaikea maalata kohdistettavalla sabluunalla. Päädyinkin siis maalaamaan tämänkin seinän vain pohjavärillä. Sitten joskus kun saan taas aikaiseksi. Tuolle jo maalatulle seinällekin oli aikaraja, joka helpotti aikaansaamista. Sain äidiltäni hänen vanhan neulekoneensa.

Ja nyt olisi siis hyvä syy saada aikaiseksi maalata myös ruokailuhuone/tietokonenurkka. Valittu väri on keltainen.

Alakerrassa meillä on saunaosasto. Eli toisin sanoen tv-huone ja sauna ja kylppäri. Tv-huoneeseen on ollut jo vuoden tulossa kolmen pullon korkuiset viinihyllyt katonrajaan melkein koko pitkän sivun pituudelta. Isännän projekti, mutta sitä varten myös alakerran maalaus on aloitettu. Minä hain maalin ja isäntä maalasi viinihyllyn seinän. Väri on talon rauhallisin: vaalea ruskea/beige. Muista huoneista poiketen, alakertaan ei myöskään tule kuviointia seinään.

Jo eteistä maalatessani mielessäni kävi, että kun joskus hamassa tulevaisuudessa tästä jostain syystä pois muutetaan, asuntoilmoituksessa lukee: persoonallisesti sisustettu. Yleensä lause tarkoittaa, että varaudu pintaremonttiin, jos et jostain syystä kuulu siihen promilleen ihmisistä, jotka tykkää samasta, kuin edelliset asukkaat.

Se on vain maalia. Sitä saa kaupasta lisää.

Ja nyt siirtelemään tavaroita seinän vierestä.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Kohta viikon luvattu sadetta

Ja mä olen nähnyt yhtenä päivänä kymmenen pisaraa. Tulis jo niin viileniskin vähän toi ilma.

Osuin aikaisemmin kertomallani nettipelisivustolla turnauksessa pelaamaan sivuston, luultavasti, toiseksi parasta pelaajaa vastaan pelissä, jota kyseissellä sivustolla kutsutaan nimellä stack 4x4. Toisesta lähteestä olen suomenkielisenä nimityksenä nähnyt Hämähäkki neljän suora. Peli eroaa normaalista neljän suorasta siinä, että rakentaa saa miltä sivulta tahansa. Tämä Jump This nimeä käyttävä henkilö ryhtyi opettamaan minua. Harvemmin hyvillä pelaajilla on halua opettaa itselleen lisää kilpailua, mutta hänellä on sama tilanne SLAYER -nimimerkin kanssa, kuin minulla oli Chinese Ladyn kanssa. Jump This on voittanut kahdeksan turnausta. Kävin tarkistamassa; yhdessäkään niistä SLAYER ei ollut mukana. SLAYER taas on voittanut 133 turnausta ja lisää tulee koko ajan. Ja mun pitäis sitten oppia voittamaan SLAYER. Ei mitään pieniä odotuksia mua kohtaan. Välillä iskee plääh pelkästä jatkuvasta ajattelusta, mutta sitten nukutaan yön yli tai käydään välillä töissä ja taas mietityttää, että mitä jos mä olisinkin tehnyt toisin siinä kohtaa. Just se älyllinen haaste, mitä mä haluan, mutta mitä mä en kuitenkaan pysty ylläpitäämään tuntitolkulla yhteen menoon.

Uusi turnaus alkoi taas tällä viikolla. Olen mukana kahdessa eri versiossa laivanupotusta, yatzissa, reversissä ja hämähäkki neljän suorassa. Reversi ja hämähäkki neljän suora on mun "päälajeja", muut on vain hauskanpitoa. Hämähäkki neljän suorassa SLAYER on mukana, mutta Jump This ei. Turnaukset pelataan pudotuspelinä kolmesta viiteen pelaajaa per lohko, kaksi peliä per pelaaja niin, että molemmat saavat aloitusvuoron. Minun lohkossa odotan voittavani kaikki pelaajat. Statistiikka ei ollut kyseisillä pelaajilla päätä huimaava. Kaikilla häviöprosentti kyseisessä pelissä yli 50. No okei, tällä hetkellä mullakin on normaalipeleissä häviöprosentti yli 50, mutta se johtuu siitä, että mä olen pelannut melkein puolet peleistäni Jump This'ia vastaan. Statistiikka siis lajitellaan normaalipeleihin, turnauksiin ja tasopeleihin. Muut statistiikat pystyy halutessaan piilottamaan, mutta turnauspelit on aina julkisia.

Arvatkaa mitä mun pitäsi tehdä näitten pohdintojen sijaan. Siivota tietty. Maailman ikävin puuha.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

JooEi

Kävin sitten lukemassa työaikalakia netissä. Kyllä nämä mun vuorot on ihan laillisia. Työehtosopimukseen en ole tutustunut, mitä siinä mahdollisesti sanotaan. Tällä viikolla nyt sitten kumminkin tapahtui niin, että: Keskiviikon iltaratavuoro päättyi 00.30. Torstain aamuturvavuoro alkoi 07.00. Torstaina kello 8.05 minä lähetin tekstiviestin työnantajalle, etten pysty tällaisiin vuoroihin ja vaadin poistamaan joko torstain iltaradan tai perjantain aamuturvan. Kahden aikaan iltapäivällä tuli vastaus, että perjantain aamuturva on hoidossa. Ja hyvä niin, sillä torstain iltarata päättyi vasta 02.00. Mun rajat löytyi nyt.

Kävin tänään myös moikkaamassa viime kesäistä työhrajoitteluohjaajaa. Sillä vaan oli sen verran kiire, ettei se nyt ehtinyt seurustelemaan mun kanssa. Sitä sattuu, kun kerran käy moikkaamassa toista työpaikalla työaikana.

Lisäksi kävin myös akvaarioliikkeessä. Eteisen akvaarion suodattimen turvepelletit olis pitäny vaihtaa jo kuukausi sitten. Ostin sitten samalla makuuhuoneen akvaarioon uusia kaloja. ADHD -seeprakaloja 10kpl:n parvi. Loistoguramit tuosta akvaariosta hävisi yksitellen. Raatoja ei koskaan näkynyt. Olettaisin käyneen niin, että ne viihtyivät turha hyvin suodattimessa ja kuolivat sinne. Kirsikkasukaravut piti huolen lopusta. Myös eteisen akvaariosta on hävinnyt viimeinen neonsateenkaarikala. Isäntä uskoo, että katinkultamonnit on pitänyt huolta raadosta.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Tänään piti ukkostaa

Olen mä nähnyt kymmenen vesipisaraa tulevan taivaalta alas.

Olen joskus vuonna -98 liittynyt pelisivustolle. Silloin pelasin muutaman vuoden hyvinkin tiiviisti ja silloin myös chättäilin vastutajieni kanssa. Pari vuotta sitten "muistin" jälleen sivun olemassaolon ja pelasin puolisen vuotta aktiivisesti, maksaen myös jäsenyydestä. Pelasin useita turnauksia reversiä (tunnetaan myös nimellä Othello). Voitin kaksi turnausta ja muistini mukaan muissa tulin kakkoseksi. Vastustajani finaalissa oli, toista voittoa lukuun ottamatta, nimimerkki ChineseLady. Ainoan voiton ChineseLadysta sain kun hän ei siirtänyt aikarajan puitteissa ja näin sivusto laski pelit luovutetuiksi.

Tänään kirjauduin jälleen pitkästä aikaa sivustolle ja aloitin muutaman pelin sekä ilmoittauduin mukaan turnaukseen reversissä ja laivanupotuksessa. Laivanupotuksessa olen keskiverto pelaaja ja pelaankin sitä enemmän huvin vuoksi. Mutta reversissä tavoitteeni on pärjätä.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Onko tämä enää edes laillista?

Ensi viikolla on maanantaista perjantaihin aamuturva. Maanantaina alkaen 4.00 ja kesto mahdollisesti jopa kahdeksan tuntia. Tiistaista perjantaihin alkaen 7.00 ja kesto 3-4 tuntia. Tämä on ihan ok. Mutta kun siihen päälle tulee keskiviikkona ja torstaina iltarata alkaen 19.00 ja kesto yhteen-kahteen asti yöllä. Olen kyllä allekirjoittanut lapun jonka mukaan mulle saa laittaa kahta vuoroa päivässä, mutta silloin olin naapurissa ja iltavuoro päättyi 22-23. Piti keskiviikkona lähettää sähköpostia vuorojen laatijalle, ettei laita mulle tuollaisia vuoroja, mutta kun en koko päivänä avannut konetta, niin unohdin sit tietty koko asian ja nyt se on myöhäistä. Vituttaa jumalattomasti ja melkein tekis mieli itkeä epätoivosta. Täytyy ajatella, että se on vaan yks viikko. Miks vitussa ne iltavuorot on vielä peräkkäisinä päivinä? (Siks että ne on viikon kiireisimmät päivät) Tarkoitukseni on myös ilmoittaa vuorojen laatijalle, etten halua kahta vuoroa/päivä sen jälkeen, kun harjottelijat tulee. Siihen on todennäköisesti kaksi viikkoa.

Ja sitten se syy miksi meillä on näitä paskavuoroja? Luultavasti sama miksi naapuri oli helisemässä meidän koulutuksen aikana. Eli koulutus järjestetään työvoimakoulutuksena ja sinä aikana ei saa palkata uutta väkeä kyseiseen paikkaan, kun niille koulutettaville täytyy taata tietty viikkotuntimäärä. Ja koulutus taas järjestetään siksi, että tilaajayritys vaihtaa vuokratyövoiman toimittajaa. Kaikki vanhat työntekijät ei tietenkään loikkaa uudelle vuokratyönantajalle, jolloin jäljelle jäävät tekee mielettömiä vuoroja. Joko mä sanoin, että vituttaa?

Tällä viikolla mulla oli iltaturva plus keskiviikkona ja perjantaina aamurata. iltaturva sentään päättyy jo 23, mutta silti keskiviikkoaamuna vitutti mennä töihin. Vaikka kuinka muistelen, en muista, että edes kamalimmissa työpaikoissa olis koskaan vituttanut niin paljon kuin keskiviikkona. Kävi tässä jo mielessä, että mulla on vielä koeaika menossa...

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Työasioista vaan taas

Jumankekka, että väsyttää. Keskiviikkona iltavuoro > kotiin puoli yhdeltä. Torstaina aamuvuoro 7-10.30. Torstaina iltavuoro 18-23. Tänään aamuvuoro 7-11.15. Tänään iltavuoro 18-jotain. Ensiviikon työvuorolistakaan ei näytä kauheen kivalta. Koko viikko iltaan 18 ja lisäksi tiistai&perjantai aamuun 7. Jäseniä särkee vaikka mä oonkin eilisestä aamusta asti ollut talon kevyimmissä hommissa. Eilinen meni kummasti ihan koko päivä nukkumiseen. Tänäänkin melkein.