sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hätätila akvaariossa

Kahden akvaarion kanssa muuttaminen on helppoa, jos kalastot on yhteensopivia, kuten meillä on. Ja, jos aikaa on vähintään viikko. Tyhjennetään yksi akvaario. Siirretään se uuteen osoiteeseen ja pistetään sisälle kaikki muut paitsi kalat, sekä bakteeriymppi. Kun tämä akvaario on valmis, siirretään kalat toisesta akvaariosta tähän, tyhjennetään ja muutetaan se toinen akvaario. Bakteeriympin voi joko ostaa kaupasta pullossa tai laittaa uuden hiekan alle kaksi kourallista hiekkaa vanhasta akvaariosta. Annetaan kypsyä, kunnes nitriittipiikki tulee ja menee. Bakteeriymppiä täytyy ruokkia ammoniakilla ja minä olen tähän tarkoitukseen menestyksellisesti käyttänyt hirvensarvisuolaa (löytyy apteekeista). Oman kokemuksen mukaan kypsyminen kestää 6-7 päivää.

Tällä kertaa halusin uusia koko akvaarion sisustuksen aikaisempien akvaarioiden kotiloinvaasion vuoksi. Tämä tarkoitti kokonaan uutta hiekkaa ja kasvistoa, sekä suodatinmateriaalien uusimista. Mutta myös akvaarion tyhjentämisen viikkoa ennen siirtoa ja kuivana pitämisen. Tästä syystä en siis voinut käyttää vanhan akvaarion hiekkaa ja tieni kävi akvaariokauppaan. Minulla oli ennestään näytepullo veteen lisättävää bakteerikantaa. Pullon koko vaan oli aivan liian pieni 165 litran akvaariolle, joten hain lisäksi suodattimeen tyhjennettävän pullon. Näytepullo oli minulle tullut vedenparannusaineen mukana joskus tammikuussa ja siinä oli parasta ennen päiväys 5/2013 (kypsytyksen aloitin huhtikuussa). Liikkeestä hakemassani pullossa taasen oli parasta ennen päiväys 4/2013.

Minulla oli lieviä epäilyksiä josko näytepullon sisältö oli enää käyttökelpoista. Varastointipaikka kun oli lämpötilaltaan siinä rajoilla. Neljäntenä päivänä näytettä ottaessani, huomasin pH:n laskeneen (käytän liuskatestiä, jossa on viisi testiä samassa liuskassa). Tässä kohtaa heräsi suuremmat epäilyt bakteerien käyttökelpoisuudesta. En enää lisännyt tämän jälkeen hirvensarvisuolaa akvaarioon. Kävin kuitenkin mittaamassa arvot joka päivä.

7. päivä tuli ja meni eikä nitriittipiikkiä vaan näkynyt. Tuli vastaan hetki, jolloin kalat oli vaan pakko siirtää tai muuten ei muutto onnistuisi annetussa aikataulussa (avainten luovuttamisen viivästyminen myyjästä johtuvasta syystä maksaa 500€ per alkava viikko). Jatkoin edelleen akvaarioveden mittauksia, vaikka mielessä soikin yhden akvaarioliikkeen pitäjän sanat. "Nykyiset bakteeriympit on niin hyviä, ettei nitriittipiikkiä enää tule." Tämän myötä sitten mittausväli harveni ja harveni, vaikka omassa mielessä pyörikin, että pitäisi se nitraatti silti nousta vaikkei nitriittipiikkiä siihen väliin tulisikaan.

Eilen illalla saunassa käydessä ajattelin, että pitäisi varmaan taas mitata vesiarvot. Jostain syystä en kuitenkaan toteuttanut aiettani. Mutta tänään pyykkejä hakiessani sitten otin sen liuskan käteen ja siitä vasta soppa syntyikin.

Viidestä arvosta vain yksi oli hyvä, nitriitit ja nitraatit meni yli ja muut alle rajojen. Nitriitit meni jopa niin paljon yli, että ihmettelen miksei kalat uinu jo selkää. Äkkiä miettimään mistä laatikosta mahtaisi lappo löytyä ja vettä vaihtamaan. Imin akvaariosta niin paljon vettä, että lehtikaloilla alkoi jo olla ahdasta. Sitten pistin merkin lasiin ja lisäsin sangollisen vettä. Ja jatkoin tyhjentämistä merkkiin asti. Ja lisäsin sangollisen vettä. Tämä yhteensä neljä kertaa, jonka jälkeen täytin akvaarion.

Uusi testaus vedestä ja nitraatti ei enää rekistöröitynyt testiin. Nitriitti on edelleen ylärajoilla ja muut kaksi alarajoilla, muttei kuitenkaan alle. Uusi vedenvaihto tiedossa joko tänään illalla tai huomenna päivällä.

Tarinan opetus? Jatka testaamista, kunnes se nitriittipiikki tulee. Spontaani bakteerikannan kasvu vaatii näköjään kolme viikkoa (aina niitä bakteereja jossain on vähän, vaikka vain niissä akvaarioliikkeestä haettujen kasvien lehdissä).

Tässä vielä pari eilen otettua kuvaa akvaariosta.

IMG_3437

IMG_3453

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti