torstai 19. toukokuuta 2011

Kesä ja kärpäset

Ei oo muuten näkyny täälläpäin. Lämpötilakin laski, kun mun loma alkoi. Eikä kissat ainakaan oo juossu minkään pörriäisten perässä.

Mun lisälanka saapui eilen ja tähän mennessä on kudottuna 9 kerrosta. Nurjan puolen helmikerros kestää puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin, riippuen siitä paljonko mä klikkailen nettiä välissä. Hohhoijaa. Toivomus oli saada se huomenna valmiiksi, mutta sitä varten olis tänään tarvinnu kutoa 8 kerrosta ja mulla on kasassa neljä. Jooei. Lauantaina tai sunnuntaina sitten. Ei silti, ei mulla ole paikkaa missä pingottaa ennen kuin takapihan remppa loppuu.

Mistä päästään asiasta kolmanteen. Rempan piti kestää kaksi kuukautta, mutta se kuulemma valmistuu ensiviikolla. Siis kolmessa viikossa. Joskus näinkin päin.

Kesähatttuja on yksi lisää virkattuna, yksi puolivälissä ja yhteen langat. Nyt valmistunut hattu on kaheliarpajaisten palkinto (viittaus ravelryn kaheli-ryhmään). Puolikas on tarkoitettu mummulle ja langat tulee omaan hattuun.

IMG_1910

IMG_1908

Edellispäivänä keräsin ensimmäistä kertaa satoa raparpereistä ittelle. Anopille niitä vietiin kimppu äitienpäivän kunniaksi. Heitin sekaan pakastimesta kaupan mustikoita ja keittelin kiisseliksi. Ulkonäön perusteella tuli kyllä pelkkää mustikkakeittoa. Makukin oli keitettäessä mukamas melkoisen makea, mutta eilen syötäessä kermavaahdon kanssa, oli hyvinkin hapanta.

Eilen iltasella kävin myös tunkemassa punajuuren ja avomaankurkun siemeniä maahan. Punajuuri veikin oletetun yhden penkin sijasta kaksi, joten jouduin siivoamaan kolmannen penkin kurkuille. Penkissä oli viime vuonna jotain sipulikukkia. Nyt niistä puolet lykkäs uutta vartta, mutta sori, tänä vuonna oli toisenlaiset suunitelmat. Vielä kun sen vajaan mansikkapenkin siivoais, niin sitten olis kaikki käyty kertaalleen läpi. Vajaa tarkoittaa siis sitä, ettei mansikat ole vielä levitttäytynyt niin paljon, että olis riittänyt siihenkin penkkiin täytettä. Varsinkin, kun haluan siihen noista kahdesta lajikkeesta sitä makeampaa. Toi toinen lajike tuntuis täyttävän vaikka koko pihan yhdessä kesässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti