lauantai 15. tammikuuta 2011

1+1=sukat

Novitalta tuli kevään uutuusvärinä seiskaveikkaan papukaija. Kaverilla on kaksi papukaijaa. En voinut vastustaa, sukat siitä tuli.

Aloitin sukkia torstaina kahden aikaan. Ensimmäinen sukka oli valmis perjantaina samoihin aikoihin ja toinenkin vlamistui lauantai-iltapäivän aikana. Yllätin itseni täysin. Nämä oli vasta toiset sukat sen jälkeen, kuin löysin Ravelryn puolitoista vuotta sitten. Näihin meni kudontaa-aikaa noin kahdeksan tuntia. Aikaisemmin mulla on mennyt sen verran yhteen sukkaan.

Tavalliset sukat tiimalasikantapäällä.

IMG_1572

Katsoin kutoessani elokuvan Miehet, jotka vihaavat naisia. Jotkin kohtauksista oli hyvinkin raakoja, mutta juoni tarvitsi ne. Pitkän aikaan paras näkemäni elokuva. Piti otteessaan heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Huomasin vasta jälkeenpäin, että leffa oli mahtavat kaksi ja puoli tuntia pitkä. Nyt vain metsästämään jatko-osia.

2 kommenttia:

  1. Olitko lukenut kirjat etukäteen? Itse luin koko sarjan ennen tuon ensimmäisen leffan katsomista ja jäin miettimään, mitenköhän se uppoaa lukemattomille, kun siinä oli aika paljon kiihdytetty tarinankerrontaa ja hypitty yli juttuja.

    VastaaPoista
  2. ..ja lukemaan kirjoja! Ehdottomasti.
    Sukat on niin makeat, niin ihanan makeat!

    VastaaPoista