tiistai 11. elokuuta 2009

Kissakuvahaaste 117: Ruttunaama

Tähän sopii oikein hyvin tämä Hipulin vähän vanhempi kuva. Hipuli leikattiin vasta puolentoista vuoden ikäisenä, koska Hipulia käytettiin siitoksessa. Viedessäni kissaa leikkaukseen, eläinlääkäri kysyi katsotaanko jotain muutakin kun kerran rauhoitetaan. Olin jo kotona ajatellut asiaa, mutta olisin autuaallisesti unohtanut ilman tuota kysymystä. Hipulilla oli runsaasti vaikkua korvissa. En pitänyt sitä sinänsä minään, koska sitä oli ollut pennusta asti eikä Hipuli koskaan rapsutellut korviaan tai ravistellut päätään. Niinhän siinä kumminkin kävi, että korvatulehdus oli molemmissa korvissa ja siitä sitte korvatippoja antamaan. Siitähän Hipuli ei tykännyt yhtään ja pidinkin korvista aika rajusti kiinni aina hetken lääkkenannon jälkeen, ettei Hipuli heti ravista lääkettä ulos. Silloin Hipuli saikin uuden lempinimen: lentokorvakissa. Minusta Hipulin korvat oli niinkuin lentokoneen siivet vaakatasossa.

Ja kutu on akvaariosta pistelty parempiin suihin. Mutta nyt se kesti kauemman kuin viimeksi. No päätin, etten yritä ottaa kutua talteen ennen kuin meillä on se kolmas akvaario. Jännityksellä odotetaan, koska valmistaja soittaa ja sopii tuontiajankohdasta.

4 kommenttia:

  1. Aika rutun näköinen on Hipulin ilme hih...

    VastaaPoista
  2. Ihana :D Ja loistava nimike :D

    xx,
    nunt ja Suvi

    VastaaPoista
  3. Hianot lentokonekorvat :D Ja naama oikeaoppisesti rutussa :)

    VastaaPoista
  4. Noilla korvilla voi varmasti lentää! :) Ihana ruttu!

    VastaaPoista