perjantai 16. heinäkuuta 2010

JooEi

Kävin sitten lukemassa työaikalakia netissä. Kyllä nämä mun vuorot on ihan laillisia. Työehtosopimukseen en ole tutustunut, mitä siinä mahdollisesti sanotaan. Tällä viikolla nyt sitten kumminkin tapahtui niin, että: Keskiviikon iltaratavuoro päättyi 00.30. Torstain aamuturvavuoro alkoi 07.00. Torstaina kello 8.05 minä lähetin tekstiviestin työnantajalle, etten pysty tällaisiin vuoroihin ja vaadin poistamaan joko torstain iltaradan tai perjantain aamuturvan. Kahden aikaan iltapäivällä tuli vastaus, että perjantain aamuturva on hoidossa. Ja hyvä niin, sillä torstain iltarata päättyi vasta 02.00. Mun rajat löytyi nyt.

Kävin tänään myös moikkaamassa viime kesäistä työhrajoitteluohjaajaa. Sillä vaan oli sen verran kiire, ettei se nyt ehtinyt seurustelemaan mun kanssa. Sitä sattuu, kun kerran käy moikkaamassa toista työpaikalla työaikana.

Lisäksi kävin myös akvaarioliikkeessä. Eteisen akvaarion suodattimen turvepelletit olis pitäny vaihtaa jo kuukausi sitten. Ostin sitten samalla makuuhuoneen akvaarioon uusia kaloja. ADHD -seeprakaloja 10kpl:n parvi. Loistoguramit tuosta akvaariosta hävisi yksitellen. Raatoja ei koskaan näkynyt. Olettaisin käyneen niin, että ne viihtyivät turha hyvin suodattimessa ja kuolivat sinne. Kirsikkasukaravut piti huolen lopusta. Myös eteisen akvaariosta on hävinnyt viimeinen neonsateenkaarikala. Isäntä uskoo, että katinkultamonnit on pitänyt huolta raadosta.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Tänään piti ukkostaa

Olen mä nähnyt kymmenen vesipisaraa tulevan taivaalta alas.

Olen joskus vuonna -98 liittynyt pelisivustolle. Silloin pelasin muutaman vuoden hyvinkin tiiviisti ja silloin myös chättäilin vastutajieni kanssa. Pari vuotta sitten "muistin" jälleen sivun olemassaolon ja pelasin puolisen vuotta aktiivisesti, maksaen myös jäsenyydestä. Pelasin useita turnauksia reversiä (tunnetaan myös nimellä Othello). Voitin kaksi turnausta ja muistini mukaan muissa tulin kakkoseksi. Vastustajani finaalissa oli, toista voittoa lukuun ottamatta, nimimerkki ChineseLady. Ainoan voiton ChineseLadysta sain kun hän ei siirtänyt aikarajan puitteissa ja näin sivusto laski pelit luovutetuiksi.

Tänään kirjauduin jälleen pitkästä aikaa sivustolle ja aloitin muutaman pelin sekä ilmoittauduin mukaan turnaukseen reversissä ja laivanupotuksessa. Laivanupotuksessa olen keskiverto pelaaja ja pelaankin sitä enemmän huvin vuoksi. Mutta reversissä tavoitteeni on pärjätä.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Onko tämä enää edes laillista?

Ensi viikolla on maanantaista perjantaihin aamuturva. Maanantaina alkaen 4.00 ja kesto mahdollisesti jopa kahdeksan tuntia. Tiistaista perjantaihin alkaen 7.00 ja kesto 3-4 tuntia. Tämä on ihan ok. Mutta kun siihen päälle tulee keskiviikkona ja torstaina iltarata alkaen 19.00 ja kesto yhteen-kahteen asti yöllä. Olen kyllä allekirjoittanut lapun jonka mukaan mulle saa laittaa kahta vuoroa päivässä, mutta silloin olin naapurissa ja iltavuoro päättyi 22-23. Piti keskiviikkona lähettää sähköpostia vuorojen laatijalle, ettei laita mulle tuollaisia vuoroja, mutta kun en koko päivänä avannut konetta, niin unohdin sit tietty koko asian ja nyt se on myöhäistä. Vituttaa jumalattomasti ja melkein tekis mieli itkeä epätoivosta. Täytyy ajatella, että se on vaan yks viikko. Miks vitussa ne iltavuorot on vielä peräkkäisinä päivinä? (Siks että ne on viikon kiireisimmät päivät) Tarkoitukseni on myös ilmoittaa vuorojen laatijalle, etten halua kahta vuoroa/päivä sen jälkeen, kun harjottelijat tulee. Siihen on todennäköisesti kaksi viikkoa.

Ja sitten se syy miksi meillä on näitä paskavuoroja? Luultavasti sama miksi naapuri oli helisemässä meidän koulutuksen aikana. Eli koulutus järjestetään työvoimakoulutuksena ja sinä aikana ei saa palkata uutta väkeä kyseiseen paikkaan, kun niille koulutettaville täytyy taata tietty viikkotuntimäärä. Ja koulutus taas järjestetään siksi, että tilaajayritys vaihtaa vuokratyövoiman toimittajaa. Kaikki vanhat työntekijät ei tietenkään loikkaa uudelle vuokratyönantajalle, jolloin jäljelle jäävät tekee mielettömiä vuoroja. Joko mä sanoin, että vituttaa?

Tällä viikolla mulla oli iltaturva plus keskiviikkona ja perjantaina aamurata. iltaturva sentään päättyy jo 23, mutta silti keskiviikkoaamuna vitutti mennä töihin. Vaikka kuinka muistelen, en muista, että edes kamalimmissa työpaikoissa olis koskaan vituttanut niin paljon kuin keskiviikkona. Kävi tässä jo mielessä, että mulla on vielä koeaika menossa...

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Työasioista vaan taas

Jumankekka, että väsyttää. Keskiviikkona iltavuoro > kotiin puoli yhdeltä. Torstaina aamuvuoro 7-10.30. Torstaina iltavuoro 18-23. Tänään aamuvuoro 7-11.15. Tänään iltavuoro 18-jotain. Ensiviikon työvuorolistakaan ei näytä kauheen kivalta. Koko viikko iltaan 18 ja lisäksi tiistai&perjantai aamuun 7. Jäseniä särkee vaikka mä oonkin eilisestä aamusta asti ollut talon kevyimmissä hommissa. Eilinen meni kummasti ihan koko päivä nukkumiseen. Tänäänkin melkein.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Lisää työjuttuja

Kävin Eilakaislassa haastattelussa. Varastotyöntekijä biotekniikan alan yrityksessä. (Mulla on kemiantekniikan perustukinto, erikoisalana biotekniikka) Sain jopa kaksi suosittelijaa ansioluettelooni. Ja se työ, se olisi osa-aikainen, kolmena päivänä viikossa, neljä tuntia päivässä. Siis oikein sopiva lisä nykyiseen 25-30 tuntia/viikossa -työhön. Aluksi määräaikainen elokuun lopulta vuoden loppuun. Tarve kuitenkin olisi vakituiselle työntekijälle. Sanoisin, että kuullostaa ihanalta.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

KYH-raportti 1

Ensimmäinen projekti oli etsiä säädöt erilaisille langoille. Tässä tulokset:
Novita Nalle 8-10
Novita Tico Tico 7-9
Novita Kotiväki 5-7
Novita Tennessee 9-10 (huomioi eirtyisesti reunasilmukka)
Novita Luxus Alpaca 6-10
Katia Laine Nylon 6-9
Katia Condor 7-9
Merino Oro 0-3 (ei sovellu pitsiin, ainakaan yksinkertaisena)Langat vasemmalta oikealle: Nalle, Merino Oro, Tico Tico, Katia Laine Nylon, Luxus Alpaca, Kotiväki, Tennessee, Katia Condor

2. projekti:

Tico Tico, silmukan koko 9, pitsikortti 23G
Kotiväiki, silmukan koko 6, pitsikortti 23G
3. projekti

Kotiväki, silmukan koko 6, pitsikortti itsetehty

Katia Laine Nylon, silmukna koko 9, pitsikortti itsetehty

4. projekti

Tico Tico + Katia Laine Nylon, silmukan koko 9, reikäkortti 7G, kudontakuvio

5. projekti

Tico Tico + Katia Laine Nylon, silmukna koko 9, reikäkortti itsetehty, kertosilmukkakuvio kahdella värillä

6. projekti

Nalle, silmukan koko 10, reikäkortti itsetehty, kertosilmukkakuvio

7. projekti

Nalle, silmukan koko 10, reikäkortti 13G, kohosilmukkakuvio ja kohosilmukkakuvio pidennettynä

8. projekti

Kotiväki, silmukan koko 6, pitsikortti 22G

Katia Laine Nylon, silmukan koko 9, pitsikortti 22G

Ensimmäisen projektin katson olevan valmis. Muuten katson tilkun valmiiksi vasta, kun se on kansiossa tietoineen päivineen. Tilkut on tällä hetkellä muotoutumassa. Yhtään enempään tilkkuja ei olisi nuppineuloja riittänyt.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Työasioita

Kävin vuokratyöntajani toimistolla kuulemassa mitä asiaa heillä oli mulle. Tässä on jo pari viikkoa ollut tiedossa, että he ovat saaneet vastaavan sopimuksen Kilpailijan kanssa, kuin mitä minä teen toisessa Kohteessa. Nyt he siirtävät kolme olemassa olevaa turvatarkastajaa Kilpailijalle. Minä olen yksi heistä. Tätä voisi kutsua ylennykseksi. Vaikkei työ tai tunnit sinänsä muutu, mutta palkka nousee 2.32e/h.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Pikauutisia KYHäilyistä

Kuvia ei ole ja muutenkin olen jäljeljässä omasta aikataulustani. Kaikki valitsemani langat on käynyt läpi säätötestin. Mutta se pääuutinen oli nyt se, että minä olen selättänyt pitsikelkan. Tämä on siis jo nyt opettanut minulle niitä asioita joita halusinkin oppia.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Raparperikeittoa

Olen tänä keväänä jo kahteen kertaan nyppinyt raparpereja pihasta muille. Eilen poimin sitten vihdoin omaan käyttöön. Ja keittoa tuli semmonen 2,5-3 litraa. Siitä huolimatta, että talven aikana oli yksi viidestä puskasta kuollut. No eipähän tartte ainakaan loppuviikolla miettiä mitä syö, kun isäntäkin viettää kesälomaa mökillä.

maanantai 31. toukokuuta 2010

KYH eli KesäYön Hullutus

KYHiä komentaa Äiti-puffa. Säännöt lyhennettynä on seuraavat: Aloita projekti joka päivä kesäkuun alusta Juhannukseen 26.6 ja saata projektit valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Ilmoittautumisaikaa on tänään puoleenyöhön asti. Palkintojakin on lahjoituksina saatu. Lahjoittaja on tietty määritelly palkitonsa ehdot. Yksi nyt tässä muistuu mieleen: Arvotaan kaikkien niiden kesken, jotka ovat saaneet vähintään puolet projekteistaan saatettua päätökseen. Tässä kohtaa mua vähän nolottaa mun helppo projektivalinta. Mutta sille on hyvä syy.

Suunnitelmissa on jonkin aikaa ollut tehdä sarja koetilkkuja neulekoneella. Ihan vaan, että oppis käyttämään sitä ja oppis tietämään mitä kaikkea sillä voikaan tehdä. Joten ensimmäiset 25 projektia on koetilkkuja ja 26. projekti on näiden pohjalta aloitettu villapaita/-takki. Ihan ensimmäisenä aion tehdä 3-5 tilkkua eri langoilla. Etsiä noille langoille ne optimaaliset säädöt. Yksi noista langoista tulee olemaan Novitan Nalle, mutta muut langat selviää tänään, kun käyn lankakaupassa töihin mennessäni.

Niin ja se ensimmäinen päivä on jo huomenna, että jos sitä tästä menis kasaamaan pingotusalustan pois neulekoneen edestä, että mahtuu viereen.