Kehruukärpänen puraisi

Viime viikolla iski ylitsepääsemätön himo kehrätä. Olen aikaisemmin kehrännyt 13 vuotta sitten koulussa. Silloisessa käsityöalan koulussa meille kuului kolmen päivän kehruukurssi. Silloin myös ostin itselleni värttinän. Ihan perus alapainoinen pudotusvärttinä. Ensimmäiset kehruut oli  -hmm- aikast paksuja ja epätasaisia. Ne mitä en silloin aikanaan kerrannut, olen eilen kerrannut. Tässä sekalainen seurakunta, jotka näihin ensimmäisiin kehruisiin kuuluvat.



Kuvan keskellä oleva isoin kerä on todennäköisesti näistä viimeisenä kehrättu ja nuo valko-ruskeat ne ensimmäiset. Keskimmäisestä kerästä myös huomaa hyvin, että on kehrätty mitä käteen on sattunut. Alkupää on kokonaan ruskea, sitten tulee hiukan sinisiolettia sekaan. Yhtäkkiä väri vaihtuu valkoisen ja punaisen karstasekoitukseksi ja lopussa on pelkkää punaista. Kaikki nämä nöttöset olivat keskenään paksuudeltaan ja mitaltaan hvyin erilaisia. Luultavasti se syy miksei niitä ole alunperin kerrattu. Valko-ruskeat oli päällekkäin samassa rullassa. Muuten ne olisi voinut kerrata normaalilla tavalla yhteen. Käytin siis näiden kertaamiseen netistä oppimaani Navajo-kertausta. Suomeksi kulkee myös nimellä ketjukertaus. Eli langasta pujoteen piiitkiä ketjusilmukoita, jotka kerrataan yhteen. Olin tekniikan suhteen jokseenkin epäileväinen, sillä siinähän yksi säie kolmesta kiertyy entistä tiukemmalle kierteelle kahden muun auetessa, kuten normaalissa kahdelta tai useammalta päältä kertaamisessa. Heti kertaamisen jälkeen vyyditin langat ja vyyhdit tuntuivatkin tykkävään mennä kierteelle. Mutta nyt kun langat on pesty, ei minun silmäni erota mitään ihmeellistä. Ei edes niitä ketjusilmukoiden päitä, joiden varoitettiin mahdollisesti näkyvän paksummassa langassa.

Tässä se ensimmäinen ajatuksella tehty lanka. Siis ajatuksella siinä mielessä, että värivalinnat oli selkeitä ja kautta koko langan jatkuvia.



Tämän kelta-oranssin hahtuvat on värjätty mikroaaltouunissa noin 50 g erissä. Siis 50 g per väri. Kaveriksi sille kuuluu puna-violetti ja sini-vihreä lanka. Kaikkiin väreihin on sekoitettu/on tarkoitus sekoittaa värjäämätöntä valkoista villaa kuidun rasvapitoisuuden nostamiseksi. Kurssilla kaikki villat käsiteltiin kehruuvalmiiksi käsikarstoilla. Tuota punaista aloitin käsittelemään noin puolitoista vuotta sitten. Innostus lopahti melko nopeasti, sillä käsin karstaaminen on raskasta. Viime sunnuntaina karstasin punaiset kuitenkin kiukulla loppuun, että saisin sen vihdoin kehrättyä. Ajoitus oli tarkoituksella valittu sillä Turun seudulla oli kehruutapaaminen sunnuntaina.

Sen verran kokeilin värttinää etukäteen kotona, että voin olla varma saavani sillä jotain vielä tehtyä. Ja sainhan minä. Koko punainen tuli kehrättyä sen tapaamisen aikana. Tapaamisessa oli kuusi ihmistä minä mukaanlukien. Noista kuudesta yksi ei kehrännyt. Kahdella oli rukki, joista toinen moderni ja toinen perinnerukki. Kahdella muulla oli yläpainoiset värttinät ja minä, ainoana poikkeavana, alapainoisen värttinän kanssa.

Tapaamisen jälkeen liityin Ravelryssä suomalaisten kehrääjien ryhmään. Viime perjantaina aloin katsella kaikkia kehräykseen liittyviä videoita Youtubesta. Liityttyäni kehrääjien ryhmään, aloitin keskusteluketjujen lukemisen perinnerukeista ja jatkoin värttinöillä. Nyt nuo molemmat ketjut on luettu. Voi että, kuinka paljon minä olen oppinut viimeisen viiden päivänä aikana. Enkä ole juurikaan mitään itse tehnyt. Vain lukenut, katsonut ja kuunnellut.

Pari vuotta sitten pyysin taitavaa sukulaista tekemään minulle uuden alapainoisen värttinän sillä aikoinaan ostamastani värttinästä oli paino hukassa. Annoin mitat omasta päästä ja sain mitä tilasin. Juurikin sillä värttinällä kehräsin viikonloppuna punaisen lankani sekä kertasin eiliset vaikka olenkin jo löytänyt kaikki osat ostovärttinääni. Tapaamisessa yhdellä oli uusi Tuulian kirjoittama Kehrääjän käsikirja. Ensin selasin sen läpi ja myöhemmin luin valikoituja kohtia välistä. Sieltä opin, että kaikki yli 60 grammaiset värttinät luokitellaan painaviksi. Painavaa värttinää suositellaan käytetttäväksi paksuille langoille ja kertaukseen. Mielenkiinnosta piti heti kotona päästä punnitsemaan tämä "omasta päästä" -värttinä. 161 g. Hups. Vähän yläkanttiin, mutta oon mä sillä silti lankaa tehnyt. Punnitsin myös ostovärttinäni, joka sekin painaa 89 g.

Minulla on vyyhdinpuu olemassa (älä sekoita vyyhdinpuuta ja kerinlehtiä, vyyhdinpuu on se millä tehdään vyyhti ja kerinlehdet on se mistä se vyyhti keritään palloksi/kakuksi). Ostin kyseisen vyyhdinpuun vuonna 2000 jostain antiikkiliikkeestä muistaakseni Uudestakaupungista. Muistan vieläkin, että maksoin siitä 200 markkaa, sillä sen johdosta söin viikon kaurapuuroa. Vyyhdinpuun osat on vähän löystyneet ja on se jostain paikoista jopa hiukan rikkikin, mutta siitä huolimatta se on täysin toimintakuntoinen.



Tukijalka on halki muttei kuitenkaan poikki asti. Runkokin huojuu vähän.




Yhdestä koristeen kulmasta puuttuu pieni pala



Vyyhdin irrotussysteemin runkopala on murtunut, mutta pysyy kuitenkin peinellä avustuksella kasassa.



Lukkotappi on korvattu maalarinteipistä käärityllä rullalla





Kierroslaskurin äänimerkkinä toimi sahanterän pätkä. Poistin sen, koska äänimerkki tuli vaihtelevin kierrosmäärin, eikä mikään niistä ollut edes viidellä tai kymmenellä jaollinen luku.



Tässä intohimon kourissa olen myös ajatellut perinnerukkeja. Muistan, että mummulassa oli vintin rapussa rukki silloin 20 vuotta sitten. Muistan sitä polkeneeni ja siinä oli silloin kaikki osat paikoillaan. Mummu ei ole enää tässä maailmassa ja enoni asuttaa nykyisin tuota maatilaa. Soittelin enolle ja kysyin muistaako hän tuota rukkia ja olisiko se mahdollisesti tallessa. Pienen kaivelun jälkeen eno myönsi muistavansa, mutta sanoi, ettei hänellä ole hajuakaan siitä missä se on. Epäili jopa sen olleen lainarukki. Tuota epäilystä en kuitenkaan ihan purematta niele, sillä en koskaan muista kenenkään tehneen rukilla mitään. Miksi siis seisottaa nurkissa turhanpäiväistä lainatavaraa? Soittelin sitten myös äidilleni samasta asiasta ja äiti arveli rukin mahdollisesti olleen Hilma-mummun (Hilma-mummu oli mummun anoppi). Tässä tapauksessa rukki on todennäköisesti edelleen saman talon tontilla, sillä Hilma-mummun kangaspuut on siellä myös. Jos rukki löytyy, niin se on tödennäköisesti huonossa kunnossa sillä, löytyypä se mistä tahansa, on sitä säilytetty viimeiset vuodet jokseenkin luonnon armoilla. Siis katto pään päällä, mutta ei lämmitystä. Olen varsin tyytyväinen, jos rukki löytyy edes kaikki osat tallella. Joitain osia voi olla hyvin vaikea korjata/ korvata. Toisten osien uskoisin olevan suht helppoja nakkeja.

Ja jos mummun rukkia ei löydy, niin hätä ei ole tämännäköinen. Anopilla on kuulemma mökillä myös rukki. Tietoni tästä tapauksesta on kuitenkin hatarat. Tais siis kaikki tietoni on siinä, että rukki on olemassa. Ei mitään hajua millainen, onko osat kuinka tallessa jne. Joskin sen mitä anoppiani nyt tunnen, uskon sen olevan huomattavasti paremmain säilytetty, kuin mummuni rukki. Mutta kun se oman suvun rukki vaan olis rakkaampi. Ja vaikka mummun rukki löytyiskin, niin saatanpa silti raahata myös anopin rukin kotiini.

Ja jotta asiat vain eivät olisi liian yksinkertaisia, olen myös katsellut moderneja rukkeja. Sillä perinnerukeista puhuttaessa on melko lailla aina mainittu niiden olevan välitykseltään nopeita ja tästä syystä sekä krouvemmista säädöistä johtuen perinnerukkia pidetään aloittelijalle vaikeana. Ja miksikö en sitten juokse kauppaan hakemaan sellaista modernia rukkia? No koska ne maksaa noin 500-1200€.

Uskon toki, että laitteeseen laitettuihin suunnittelu- ja valmistustyötunteihin verrattuna hinta on aivan kohdallaan, mutta palkkakuittiani katsellessa hinta tuntuu tavoittamattomalta. Siksipä olenkin ajatellut tehdä modernin mallisen rukin itse. Huom. ajatellut. Olen selaillut suurimpien rukkivalmistajien sivuja ja lukenut mitä he rukeistaan kertovat. Ei niitä näillä tiedoilla ole millään muotoa mahdollista kopioida. Siitä ei ole pelkoa. Mutta en minä kopiota haekaan. Jos teen rukin itse, niin tottakai teen sen oman mieleni mukaan. Asiaa silmälläpitäen olen vilkaissut netistä mm. laakereiden hintoja. Niistä mitään tietämättä olen huomannut, että päälisin puolin samanlainen laakeri saattaa maksaa mitä tahansa 35 ja 120 euron väliltä. Täytyy kysyä neuvoa isännältä, mutta toistaiseksi en ole tästä asiasta maininnut halaistua sanaa. Kun joskus ehkä avaan suuni, tiedän saavani silmien pyörittelyä ja muistutuksen niistä tarjottimista, jotka muutamia vuosia sitten tein (sanotaan nyt vaan, ettei mennyt niinkuin Strömsössä). Turussahan on tämä Linnan paja, jonka ajatus on maksua vastaan vuokrata tilansa ja laitteensa halukkaiden käyttöön. Se ei ole ihan halpaa, mutta uskoisin silti rukin maksavan tätä kautta korkeintaan puolet "tehdasvalmisteisesta".  Tehdasvalmisteinen lainausmerkeissä siksi, että ainakin muutamat noista suurista merkeistä on (pienehkojä) perheyrityksiä. Ja olisihan se nyt hienoa, jos voisi rukin merkin kyselijöille sanoa tehneensä itse.

Tätä rukintekemistä ajatellessa on tullut ajateltua yksityiskohtaisesti sekä rukin rakennetta, että sen toimintaperiaatetta. Perinnerukkien kaksoisnyöriveto on helppo hahmottaa, sillä sellaisen olen ihan luonnossa nähnyt. Mutta suurin osa näistä moderneista rukeista tuntuu olevan kehrävetoisia. Viisi päivää kesti ensimmäisestä kehrävetomaininnasta ymmärtää miten se toimii. Eilen syttyikin sen johdosta tosi iso lamppu pään päälle. Omaa rukkiani suunitellessa ajattelin tietysti perinteistä kaksoinyörivetoa, mutta tämän välähdyksen jälkeen vaihdoin suunnitelmani hyvin nopeasti lyhtyvedoksi. Vielä on harvinaisempi rullaveto ymmärtämättä, mutta eiköhän se tästä.

Elämä jatkuu

Olenpa kauaksi aikaa jättänyt blogini hunningolle. No tämänkertainen masennus on voitettu ja elämä palaa jälleen.

I have left my blog alone for so long. But I have won my depression and life is coming back.

Minulla oli kaksi viikkoa kesälomaa toukokuun lopussa ja sinä aikana en kutonut silmukkaakaan. Sen sijaan virkkasin. Virkkasin kaksi pientä pyöreää liinaa melkein valmiiksi. Ja virkkasin myös boleron. Melkein valmiiksi senkin. Olen toki saanut sen valmiiksi kesäkuun aikana. Liinat ei ole valmiita vieläkään. Boleroa ryhdyin virkkaamaan, koska ostin nätin hihattoman kesämekon/tunikan. Mun painoindeksillä ei kuitenkaan paljon käsivarsia viitsi julkisesti näytellä, joten tarvitsin jotain pientä peitettä hauisten tienoille. Vastauksena virkkasin pitsisen boleron.

I had two weeks vacation at the end of may. During that time I didn't knit a single stitch. I crocheted. I crocheted two small doilies almost finished. I also crocheted a bolero/shrug. Almost finished as well. The are still not finished. I have finished during June. I started the shrug because I bought pretty sleeveless summer dress/tunic. With my BMI there's no showing arms in public. I needed something to cover my arms. As an answer I crocheted the shrug.

Ohje on yksinkertainen. Virkataan jonkin sortin ruutuja. Laitetaan niitä ketjuun parillinen määrä kunnes ketju yltää nätisti rinnan korkeudelta ympäri. Jaetaan saatu ruutumäärä neljään osaan. Yksi neljännes kummastakin päästä etukappaleeksi ja keskimmäinen kaksi neljännestä takakappaleeksi. Tasajaon saavuttamiseksi voidaan molemmista kyljistä laskea yksi ruutu "sivusaumaksi". Eli mun tapauksessa takakappaleessa on neljä ruutua, molemmissa etukappaleissa kaksi kummassakin, sekä yksi ruutu sivusaumoissa. Yhteensä siis kymmenen ruutua. Ruutujen määrä riippuu oman kokosi lisäksi myös käyttämäsi ruudun koosta, sekä tietysti myös langan paksuudesta.

Pattern is simple. Crochet some sort of squares. Sew them together to form a continuous line. Crochet as many as needed to reach around your chest. The number has to be even. Split the number to four. One fourth from both ends to front pieces and two fourths to back piece. If the number is not dividable with four you may leave one square to each side to form "side seam". In my case I had ten squares. Four on back piece and two on both sides on front pieces plus one square on both sides as side seams. The number of squares depends on you size, on the size of your chosen square and on the thickness of your yarn.

Seuraavaksi virkataan korkeus kohdalleen. Mulla se oli neljä ruutua. Korkeuteen virkataan ainoastaan ruudut etu- ja takakappaleille. Muista jättää sivut auki vaikka muuten yhdistätkin ruudut. Eli jos kokosi vaati sinulta sivusaumaruutuja, unohda ne nyt korkeuden virkkaamisen ajaksi.

Next we need to decide the height of the piece. Mine was four squares. Just crochet and sew in squares to font and back pieces. If you have side seams, forget them for now. Also do not sew the side seams.

Seuraavaksi määritellään pääntie. Minulla se sujahti sopivasti siten, että reunimmaiset ruudut virkattiin olkapäiltä yhteen ja keskelle jätettiin siis kahden ruudun levyinen aukko. Pääntien aukon ei ole pakko mennä ruudun koon mukaan vaan se voidaan myös ommella kiinni juuri siltä leveydeltä, kuin hyvältä tuntuu. Tällä tavalla tehtynä pääntien molemmin puolin muodostuu pieni taitettu kaulus.

Next we need to decide the width of the neckline. I had two squares even. It doesn't have to be dependant in any way of the size of your squares. Just sew shoulders as you see fit. You will have small collar

Nyt voimme siirtyä ajattelemaan hihoja. Jos ruutusi menivät tasan, eikä sinulla näin ollen ole sivusaumaruutuja, on hihasi ympärysmitan oltava parillinen määrä ruutuja. Sivusaumaruutujen ollessa kyseessä, tarvitaan hihaan pariton määrä ruutuja. Minulla hihan ympärysmitaksi tuli viisi ruutua. Näin ollen kaksi ruutua ommellaan kiinni etukappaleeseen, kaksi ruutua takakappaleeseen ja viimeinen pariton ruutu sivusaumaan. Nyt kuitenkin olen käyttänyt etu- takakappaleelta korkeudesta vain kaksi ruutua neljästä, eikä sivulla ole kuin yksi ruutu korkeudessa. Tässä kohtaa tätyy siis sivuille vielä virkata yhdet ruudut, jotta saadaan kainalo umpeen. Hihan korkeus on jälleen jokaisen itse päätettävissä, mutta työn luonteen vuoksi hihaa ei voi kaventaa ja tällöin suosittelen lyhyttä hihaa. Itselläni hihan pituudeksi määräytyi kaksi ruutua. Tämä riitti juuri sopivasti kyynärpäähän ja on myös tasapainossa vartalo-osan korkeuden kanssa.

Now we need to think about the sleeves. If you don't have side seam square, the number of squares in your sleeve must be even and opposite. My sleeve was five squares around. These squares are now divided and sewn to front and back pieces. In my case two squares to both and side seam square left alone. Now I have used two squares of the total height and so I need two squares as height to side seam to meet the sleeve in armpit. Thus we need to crochet one more piece to both side seams. The length of the sleeve is up to you but the way this shrug is crocheted it is not possible to reduce the width of the sleeve. Thus I recommend short sleeves. I made the sleeve two squares long and this was just enough to get the sleeve to elbow and also it is in harmony with the length of the body of the shrug.


Työn voi vielä viimeistellä virkkaamalla reunuksen ympäri. Ja eikun lankoja päättelemään. Eihän niitä olekaan kuin miljoona.

You can finish your shrug by crocheting narrow border around it. And then there's only the million yarn ends to weave in.

Rakennekaavio, kun ruutujen määrä on jaollinen neljällä. Yhdistä vastaavat numerot ja kirjaimet keskenään. Structural diagram when the number of squares is dividable by four. Connect the respective letters and numbers.



Rakennekaavio, kun ruutujen määrä parillinen, mutta ei jaollinen neljällä. Yhdistä vastaavat numerot ja kirjaimet. Structural diagram when the number of squares is even but not dividable by four. Connect the respective letters and numbers.



Valmis Bolero. Finished Shrug.

Sukankudonta ennen ja jälkeen Ravelryn

Puhun hyvinkin usein neuleistani muodossa ennen ja jälkeen Ravelryn. Sukissa se ero on kuitenkin näkyvin, sillä juuri muuta en ennen Ravelryä kutonutkaan.

Aloitetaan tarina ihan alusta.

Minulla ei ole mitään mustikuvaa siitä, milloin olen oppinut kutomaan yhtään mitään. Ei mitään hajua onko se tapahtunut koulussa vai onko ehkä mummu opettanut. Äiti vois kommentoida, jos se osaa valaista asiaa.

Ensimmäiset sukkani kuitenkin kudoin koulussa. En ole ihan varma tapahtuiko se seitsemännellä vai kahdeksannella. Erohan tässä on se, että seitsemännellä oli vähän pakollista käsityötä, kun taas kahdeksannella mulla oli paljon vapaasti valittua käsityötä. Pointti on kuitenkin se, että sukista tuli hyvin, hyvin eri kokoiset. En tiedä missä sukat nykyään majailee, mutta käyttöön ne ei tullut.

Ei asia minua juurikaan painanut. Mummun sukka"tehtaasta" tuli sukkia ihan tarpeeksi.

Yläasteen jälkeen siirryin ammattikouluun opiskelemaan käsityöalaa. Jälleen vastaan putkahti pakkosukat. Tein kuitenkin sen virheen, että tein raitoja myös lapaan ja näin ollen minun oli pakko tehdä sukkiin sama määrä kerroksia. Harjaantumattomana kutojana niistäkin tuli ainakin pari numeroa eri kokoiset. Ne multa löytyy edelleen sukkalaatikosta ja aina joskus niitä tuli unisukkina käytettyäkin. Edelleenkin mummu kutoi sukkia riittävää tahtia.

Sitten se tapahtui. Mummu alkoi tulla vanhaksi ja sukkien valmistumistahti hiipua. Äitini on minulle ehkä kahdet sukat ikinä kutonut, joten yllättäen eteen tulikin oikea tarve kutoa niitä sukkia. Ja ei, oikeisiin villasukkiin tottuneelle kaupan sukat ei ollut vaihtoehto. En tiedä mitä tässä välissä tapahtui, mutta heti ensimmäisistä sukista alkaen käsialani on ollut niin tasaista, että sukista on tullut saman kokoisia samoilla kerrosmäärillä.

Sukkien materiaali oli seiskaveikkaa. Olihan sitä helposti kaupasta saatavilla, eikä tietoa tahi kokemusta muusta ollutkaan. Mallit olivat joko ihan perus sileää taikka sitä ainoaa pitsimallia, jonka mummu mulle kerkis opettamaan. Nalle oli olevinaan ihan kauheen ohutta. Eihän siitä nyt sukkia voinut tehdä. Kestääkin miljoona vuotta kutoa.



Tässä kuvassa noin puolet sukista on mummun kutomia ja noin puolet omaa tuotantoa.

Nyt pääsemme historiassa vihdoinkin aikaan Ravelryn jälkeen. Edelleenkin lanka on seiskaveikka, mutta ensimmäisinä uutuuksina opetteluun pääsivät kärjestä aloitetut sukat ja samalla kertaa tiimalasikantapää. Hyvin pian myös magic loop tuli tutuksi, eikä sukkapuikkoihin ole ollut paluuta. Tosin magic loop edellytti siirtymistä marketti pyöröpuikoista Addeihin. Siltäkään muutokselta ei ole paluuta ollut.



Pikkuhiljaa alkoi myös sukkiin käytetty lanka oheta. Nykyään käytössä on fingering eli sockweight eli 4ply. Novitan Tico Tico on tätä lankavahvuutta. Nykyään myöskin puhun langan vahvuuksista joko näillä englanninkielisillä termeillä, taikka useimmiten metrejä per 100 grammaa. Yhden miinuksen olen tästä sukkalankavahvuudesta löytänyt. Suomen talveen saapassukiksi ne on aivan liian ohuita. Siksi olenkin muutamat seiskaveikat aina välillä tikuttanut menemään. Mutta oi, kun se tuntuu nyt ihan hirveen paksulta.

Toinen suuremman luokan muutos sukankutomisessa on tapahtunut mallirintamalla. Ei noita ohuen ohuita sukkia juurikaan pelkkää sileää jaksa kutoa eli erilaiset koristeet on ottanut vallan sukissa. Tämän on mahdolliseksi tehnyt Ravelryn tuhansia ja tuhansia ohjeita sisältävä palvelu.







Viimeaikoina on ollut myös huomattavissa trendi, jossa päätän kutoa jonkun sukkaohjeen ihan vain siksi, että siinä on jotenkin erikoinen rakenne. Toiset tällaiset uteliasuussukat on työn alla ja kolmannet jonossa.

Sukkahaasteen eteneminen

Hupsista. Helmikuu tuli ja meni ilman päivitystä. Mutta ei täällä laakereillaan olla levätty.

Oops. February came and went without update. But I haven't been all resting here.

Haasteen ensimmäiset sukat valmistuivat kolmessa viikossa. Mallia on pidetty vaikeana. Omasta puolestani sanoisin ennemminkin, että tuo määrä palmikkokäännöksiä on kovaa käsille.

First socks of the challenge took three weeks. Pattern has been said to be difficult. I would say rather that it is hard to your hands with all the cabeling.



Posh Maanantai, Hannah värissä Upwardly Mobile. Posh Monday, Hannah in colour Upwardly Mobile.

Langassa on kymmenen prosenttia kashmiria. Se ei niinkään tunnu nyppääntyvän itsessään. Mieluummin niin, että se kerää kaiken nöyhtän ympäristöstä itseensä. Tiukkakierteisyydestä huolimatta, sukkia en tästä langasta enää koskaan tee.

Yarn has 10% of cashmere. It doesn't feel like it's pillaging itself. Rather that it's collecting all the dust around it. In spite of the high twist I will never knit another socks with this yarn.

Tältä mun puikot näytti ensimmäisten sukkien jälkeen. Joku sanoi sen nätisti Poshin ryhmässä. En minä taivuta puikkojani, minä tuunaan ne omaan käteen sopivaksi.



This is what my needles looked like after the first socks. Someone in the Posh-group said it nicely. I'm not bending my needles. I'm tuning them to fit my hand.

Haasteen toiset sukat olivatkin sitten nopeat tehdä ensimmäisten vääntämisen jälkeen. Melkein pelkkää resoria. Mallin juju on pitsikuvioon upotetut jalkapöydän kavennukset.

The second socks of the challenge were easy going after the first once's. Almost solely ribbing. The twist is in the gusset shaping which has been embedded to the lace pattern.



Posh Tiistai, Pamela värissä Blaze Of Glory (kuva ei tee oikeutta värille). Posh Tuesday, Pamela in colour Blaze Of Glory (picture doesn't do justice to the colour).

Näitä sukkia ne ole käyttänyt niin paljoa, että osaisin vielä sanoa mitään langan kulumisesta. Mutta pitsikuvio vetää sukkaa vinoon ja sitä saa olla jatkuvasti korjaamassa. On ne upeen näköiset, mutta aika epäkäytännölliset.

These socks I haven't used enough to say anything about wearing. But the lace pattern pulls the sock to side and you have to constantly pull it back. They are pretty socks but quite impractical.

Haasteen kolmannet sukat on kudottu haasteen toistaiseksi kalleimmasta ja kirjavimmasta langasta. Malli sekoittaa loputkin värien toistuvuudesta ja minusta se näyttää paremmalta, kuin sukan pohjan sileä neulos. Toisaalta myöskin langan kirjavuus kätkee mallin kokonaan. Mallia oli ilo kutoa. Se oli helppo opetella ulkoa kahdessa toistossa. Negatiivisena puolena sanottakoon, että se ei jousta kauhean hyvin. Mun nopeasti ylöspäin levenevät jalat ei tahdo sopia sukkaan.

Third pair of the challenge was made with so far the most expensive and most colourful yarn. The pattern stirs the last bits of the colour repetition and I like it more than the stockinette at the bottom of the socks. On the other hand, the colourfulness hides the pattern totally. The pattern was joy to knit. It was easy to memorize in just two repeats. On the negative side, the pattern doesn't stretch well. My fat legs has trouble to fit in the socks.



Non-Posh Tiistai, Sweet Georgia yarns Tough Love Sock värissä Stella. Non-Posh Tuesday, Sweet Georgia yarns Tough Love Sock in colour Stella.

Jep. Kyllä. Aivan niin. Haasteen kolmas valmistunut pari on tiistai-pari. Non-Posh Maanantai on jämähtänyt ensimmäiseen varteen kohtaan noin 7cm. Pitäis kuitenkin kutoa vartta semmosen 18cm.

Oh yeah. That's right. The third finished pair of the challenge is another Tuesday. Non-Posh Monday has stuck to first cuff after 3 inches. I should knit 7 inches of cuff before heel.

Tähän väliin iski sitten hyvin erilainen projekti. Novitan neulelehti ilmestyi ja sieltä iski silmään pitsineulepusero. Sulovileeniyden johdosta oikeaa lankaakin löytyi suoraan varastosta. Aikaa meni kaksi viikkoa ja kaksi päivää. Paita kudottiin poikittain eli luotiin silmukat sivusaumaan ja siitä takakappaleen kautta eteen ja ympäri. Paita näytti ohjeen kuvassa aavistuksen lyhyeltä ja ajattelin, että tunikapituinen paita vois olla kiva. No siitä tuli kyllä polvipituinen mekko. Mutta aika ihana sellainen.

To this point I got urge to very different kind of project. Novita knitting magazine came out and had a pattern for lovely looking lace sweater. And when I had the right yarn in my stash, there was nothing to stop me. It took only two weeks and two days. It was knitted sideways casting on from the sideseam. It looked in the picture a little short. I thought tunic length would be nice. Well, it came out as a knee-length dress. But lovely dress.



Novita 1/2012 malli 79, Novita Rose Mohair. Novita 1/2012 pattern 79, Novita Rose Mohair.

Olen myös kutonut pienissä erissä paksua palmikkopipoa. Pienissä erissä siksi, että paksut puikot kävi käsien päälle pahasti. Lanka ja ohjeen sisältänyt lehti tuli minulle jouluvaihdossa. Mallissa on erikseen reunuskuvio ja yläosan kuvio. Kudottuani reunuskuvion kertaalleen, hattu näytti kovin matalalta ja päätin kutoa kuvion toiseen kertaan ennen siirtymistä pääosaan. Tästä huolimatta piposta tuli liian pieni. Lasten kokoa.

I have also knitted a cabled hat in small pieces. In small pieces because the big needles were hard to my hands. Yarn and the magazine with the pattern came to me through Christmas swap. The hat has separate patterns for body and crown. After knitting the body once the hat looked quite shallow. I decided to knit the body pattern for the second time before moving to the crown. Regardless of that, the hat came out too small. Children size.



American Tunis Hat, Cascade yarns Venezia Worsted.

Jos siellä blogin lukijoiden joukossa on joku jolla olisi sopiva pää tälle hatulle. Ota yhteyttä ja keskustellaan sopivasta vaihtokaupasta. Ensisijaisesti jotain muuta kuin rahaa.

Bastet kuvissa

Nykivää

Blogi näyttää päivittyvän vähän nykivään tahtiin. Eläintarhassa ei sinänsä mitään uutta. Savu jahtaa Bastettia. Bastet ärisee Savulle. Hipuli ottaa leikkipainia molempien kanssa, mutta enimmäkseen vaan katselee tympääntyneen näköisenä päältä.

Looks like my blog updates come in groups. Nothing new in the zoo. Savu chases Bastet. Bastet growls back. Hipuli takes playful wrestling matches with both. But mostly just looks the other two bored.

Tässä eräänä päivänä Hipuli oli Bastetin niskan päällä painimatsissa ja Savu päätti ottaa tilaisuudesta vaarin ja kävi ohikulkiessaan läppäsemässä Bastettia naamaan. Sit piti kyllä mennä vähän rauhottelemaan kissoja, kun alkoi kuullostaa siltä, että kohta jotain hajoo.

The other day Hipuli was on top of Bastet in wrestling match and Savu decided use the opportunity. Savu slapped Bastet straight to face. Then all three cats run away around the corner and I had to go calm them down. It started to sound like something was going to be broken soon.

Käsityörintamalla Posh Yarnin sukkahaaste on alkanut. Ensimmäiset silmukat luotiin tietysti heti uudenvuoden aattoyönä kahdentoista jälkeen. Ensimmäinen malli taas on eräänlaisen itsepäisyyden tulos. Olin sitä jo aiemmin ajatellut toki ensimmäiseksi malliksi, mutta viimeinen niitti arkkuun oli, kun muut neulojat Posh Yarnin ryhmässä alkoivat kertomaan, kuinka vaikea se on. Tottakai mun pitää aloittaa vuosi sillä kaikkein vaikeimmalla mallilla. Jos haaste karahtaa kiville, niin karahtaa edes komeasti.

About crafts. Sock challenge from Posh Yarn has started. First stitches was cast-on right after midnight at New Years Eve. Choice for first pattern was a result of stubbornness. I had thought of it to be the first, but after several knitters in the group had told it's so hard, I decided I have to do it. If the challenge goes wrong then it goes wrong big time.



Toisessa sukassa olen kutonut pari kerrosta kaantapään kääntämisen jälkeen.


I have knitted couple rows after heel turn in the other sock.

Viime viikonloppuna oli paapan 80-vuotis synttärit. Ajattelin ottaa sinne jotain helpompaa kudottavaa, että pystyy sentään seurustelemaankin. Puoli tuntia ennen lähtöä ostin yhden ohjeen ja tulostin sen. Jälleen Cookie A.:n sukka. Nebula. Lankana Wollmeise 100% värissä WD Red Hot Chilis. Langan ostin edellisenä iltana toiselta turkulaiselta neulojalta. Olin ajatellut siksi helpoksi synttärineuleeksi erästä kesken olevaa huivia, mutta toi lanka vaan huusi niin kovaa, että sen oli pakko päästä puikoille.

Last weekend we had Granddad's 80th birthday party. I needed some easier knitting with me to be able to talk and not just knit. Half an hour before we had to leave I bought and printed Nebula Pattern. Another from Cookie A. At the previous evening I had bought Skein of Wollmeise 100% in WD Red Hot Chilis from another knitter in my area. It was calling so loud. I had thought to take one easy shawlette I had in progress.



Vartta on jo tuplaten tuohon kuvaan nähden.

I have doubled the cuff since taking that picture.

Juhlissa kaksi vanhempaa naista tuli kysymään mitä mä kudon, kun "mä kudon niin hassusti". Mä vaan käytin magic looppia. En mä edes alottanut kärjestä tai kutonut kahta yhtäaikaa.

At the party two elder ladies came to ask me what I was knitting. They were curious "because I knitted so strangely". And all I did was magic loop. I didn't even start the socks from toe or made two at once.

Ravelryssä on levinnyt villitys jonka nimi on Beekeepe's quilt. Se on kudotuista kuusikulmion muotoisista tilkuista koottu peitto. Alunperin palaset on myös täytetty, mutta se ei näyttänyt mun mielestä kivalta. Palasia nimitetään hexipuffeiksi. Joo, olen siis hurahtanut mukaan. Onhan se kätevää, kun sukkahaasteesta ylijäävät langat saa heti käyttettyä johonkin järkevään, eikä ne jää nurkkiin pyörimään.

In Ravelry we have this new thing called Beekeeper's quilt. Made of knitted, originally stuffed, hexagons. I didn't like the look of it so I decided not to stuff. The pieces are called hexipuffs. Yeah, I'm totally in. It is just so convenient to use all leftovers right away to something useful rather than leave them to hang around.



Mun ensimmäisten puffien värit.

My first puff colours.

Kaheli Joulukissa

Lauantaina oli aika lunastaa lupaus ja hakea kissa Maaningalta Turkuun. Kello soi aamuseitsemältä ja auto starttasi pihasta kymmentä yli kahdeksan, kymmenen minuuttia myöhässä. Ensimmäinen stoppi otettiin Toijalan rautatieasemalla, josta kyytiin noukittiin kakkoskuski.

This saturday was the time to fill the promise. A cat from Maaninka to Turku. I had clock ringing at 7 am. I left home 8.10 am, ten minutes late from my plan. First stop was at Toijala railroad station where I picked up the second driver.

Jatkoin kuitenkin ajoa itse melkein Jyväskylään saakka. Siellä pysähdyimme ruokatauolle ja saimme siinä melkein tunnin kulumaan huomaamatta. Samalla myös raportoin edistymistä kännykällä Ravelryyn. Kuskin vaihdos ja matka jatkui. Jyväskylässä tuli gps:n kanssa pieni hups. Tie haarautui kahdeksi, mutta gepsi ei kertonut kumpaan piti mennä, eikä näytöstä nähnyt selvästi. Valittiin väärin. No gepsihän sitten vaan laski meille uuden reitin.

I drove to our lunch break just before Jyväskylä. We managed to spend almost an hour there. Second driver took turn and we were back on the road. In Jyväskylä we had small oops with the gps. The road divided into two and the gps didn't say anything. We guessed wrong. No harm done. Gps just counted new route for us.

Kakkoskuski ajoi perille asti. Siellä vahtikoirat piti huolen, ettei pihaan päässyt huomaamatta. Juotiin teet ja syötiiin voileipiä ja otettiin paaaljon kuvia.

Second driver drove all the way to Maaninka. Dogs kept sure we couldn't slip unnoticed to their yard. We drank tea, ate sandwiches and took maaaaany pictures.







Takaisinlähtiessä kissalla oli koko takapenkin kokoinen häkki käytettävissään. Häkissä seurana vesi- ja ruokakippo, sekä hiekkalaatikko. Hiekkalaatikko pysyi pystyssä ensimmäiset puolitoista kilometriä ja kahvitaukoon mennessä kaikkea muutakin oli jo siirrelty.

The cat had whole backseat sized transport container in its use. He also had water and food bowl and litterbox. Litterbox was turned upside down after the first mile. And by the time we had coffee break, he had also moved everything else in there.



Minä ajoin ensimmäisen pätkän takaisinpäin. Saimme lunta niskaamme yhden 60 kilometriä Jyväskylän tienoilla. Jämsässä pidettiin kahvitauko ja vaihdettiin kuskia.

I drove the first part back. Around Jyväskylä we got some snow for about 40 miles. we had coffee break in Jämsä and changed drivers again.

Heti kahvitauon jälkeen lunta alkoi tulla enemmänkin ja se oli märkää. Kakkoskuski sai koko reissun pahimman kelin. Tampereella ja sen jälkeen näkyi lumiauroja liikenteessä. Vielä viimeinen kuskinvaihto vähän ennen Auraa.

Right after the coffee break we got more and more snow. And it was wet. In Tampere and after it we saw plow trucks here and there. And the last driver change just before Aura.

Puhelimella olimme ilmoittaneet arvioidun saapumisajan jo ennen Tamperetta ja sen lisäksi apukuskin penkillä istuessani päivittelin tietoja Ravelryyn. Pennun uudella omistajalla oli ennestään jo yksi kissa, joten jännityksellä odotimme miten hän suhtautuu asiaan. Yhdeltätoista illalla saavuimme uuden kodin pihaan.

We had phoned our ETA to the new owner before Tampere and from the codrivers seat I also wrote updates to Ravelry. The new owner had already one cat so we were excited to see how he would take it. At 11 pm we drove to the new owners house.



Ja puoli kahdeltatoista illalla mekin pääsimme kotiin. Kilometerejä kertyi 1054 ja aikaa kului 15 ja puoli tuntia.

And around 11.30 pm we drivers arrived at home. The journey was 659 miles long and lasted for 15 and half hours.

Joulu tulla saa

Eilen iski inspiraatio. Ensin mun piti leipoa vaan pullaa, kun teki mieli, mut sit mä päätin, että kyllä siinä nyt piparit menee samalla sivussa. Ostin niihin sitten valmistaikinaa. Note to self, älä osta ensi jouluna valmistakinaa, se maistuu pahvilta.

I got inspiration. First I thought to bake just buns. But then I thought I can do gingerbread in the side. I bought ready-made dough for it. Note to self, next year do the pastry yourself. The ready-made tastes like cardboard.

Pullia varten tein litran taikinan. Ja tällasia niistä tuli. 64 kappaletta

I made dough for the buns to a liter of liquid. This is what I got. 64 pieces.



Tein tietysti piparitaikinasta ensin talon osat ja sitten leivoin loput pipareiksi. Niitä tuli varmasti riittävästi. Talon kokamisen suoritin vasta tänään.

First I made the house pieces from the gingerbread dough. Then I baked the rest to ordinary christmas cookies. I assembled the house today. 

Olen merkitty loppuelämäksi

Tänään se sitten tapahtui. Minulla oli tatuointiaika. Viikko sitten perjantaina teki mieli jänistää. Ja siitä asti jännitti vaihtelevalla intensiteetillä. Paikan päällä vasta paljon jännittikin. Mielenkiintoista sinänsä, niillä on seepiakuvalle valmiit värit. Ei tarvinnu alkaa sekottelemaan. Tatuoija oli piirtänyt muin kuvan "puhtaaksi". Olihan se paljon parempi piirtäjä, kuin minä, mutta se taitaa olla ammatissa jonkinlainen vaatimus. Ääriviivojen tekeminen tuntui ihan suoraan viiltämiseltä. Varsinkin se viimeinen viiva, joka oli vähän pitempi. Mutta ne oli nopeesti tehtynä ja sit tatuoija sanoi, että viiden minuutin tauko ja että pahin on ohi. Yllättävää kyllä, isommasta neulasta huolimatta täyttäminen ei oikeesti sattunut muuta kuin niissä paikoissa, jossa luut on hyvin lähellä ihoa. Eli tässä tapauksessa käytännössä koko keskimmäisen kissan ja lapaluun kärjen kohdalta muissa kissoissa. Homma kesti kaksi tuntia ja vartin siitä, kun astuin ovesta sisään. Pois lähtiessä selkä tuntui olevan tulessa, mutta sekin meni ohi reilussa puolessa tunnissa. Noin tunti poislähdön jälkeen tuli pää kipeäksi. Oletan sen johtuvan pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Tatuoija vielä pyysi, että tulen sitten näyttämään tatuointia, kun se on parantunut. Hänkin haluaa nähdä miten ne värit loppujen lopuksi asettuu. Tässä vielä kaksi tuntia tatuoimisen jälkeen peilin kautta otettu kuva (eli aika huono kuva).



Ja vielä huomautus. Tämä on siis peilikuva tatuoinnista.

Saa sanoa hulluksi/You may call me crazy

Olemme syksyn aikana Ravelryssä seuranneet yhden kissan katoamista ja paluuta kotiin useamman viikon jälkeen. Raskaana. Neljä pentua syntyi. Yksi kuoli onnettomuudessa noin kolmen viikon ikäisenä. Kahdelle löytyi koti helposti, mutta kolmas on sitä etsinyt jo jonkin aikaa. Yksi kutoja ilmaisi mielenkiintonsa kissaa kohtaan, mutta kertoi samalla hakumatkan olevan hänelle mahdoton. Tuosta on nyt noin viikko aikaa. Tänään juttelin toisen neulojan kanssa, joka oli tarjoutunut osallistumaan matkakuluihin. Tästä sain inspiraation toteuttaa keräyksen neulojien keskuudessa. Ja koska kissan tulevalla omistajalla ei ole autoa, lupaukseni sisälsi noutomatkan. Bensarahat kasaantuivat reilussa puolessa tunnissa, joten kahden viikon päästä minulla on edessä tuhannen kilometrin lenkki.

We have been following a cats tale throughout the fall in ravelry. Fist she went missing for several weeks and when she got home she was pregnant. Four kittens was born. One of them died accidentally at age three weeks. Two of the cats found new homes easily, but the last cat has been looking home for a while. Another knitter told she was interested, but the journey to the cats birth home was out of reach for her. It has been a week of that announcement. Today I spoke with another knitter who said she had offered to take part to the costs. I inspired from that and promised to drive the journey if I could raise the money for the fuel. I sent quite a few personal messages in ravelry, but the money was raised in less than an hour. That means in two weeks I have to drive thousand kilometers (625 miles).

Kyse on tästä kissasta. This is the cat.