Mulla on rukki!

Tänään se vihdoin kotiutui. Ensin kaksi kilometriä veneellä ja sitten kolmisenkymmentä kilometriä autolla.

Joo. Kaikki muut kissat haihtui sillä aikaa, kun mä hain kameraa.



Poimin myös kolme puskallista valkoviinimarjaa mökillä. Lisäsin omasta pihasta raparperiä ja keitin kaksi maijallista mehua. Sillä aikaa purin, putsasin ja kokosin rukin. Hyvä on. Kyllä isäntä auttoi.

Lyhdyn osat irtosi toisistaan kevyesti pienestä ruosteesta huolimatta. Kehrän aukaisemiseen pelkäsin tarvittavan työkaluja sillä juuri siinä kohden oli runsaammin ruostetta. Vaan niin vain aukesi käsivoimin.



Mustuneista koukuista paljastui viilauksen jälkeen kaunis kupari. Tässä viilattu kaksi ja puoli koukkua.



Ämmä liikkui kyllä ruuvin varassa, mutta hyvin kankeasti. Joten tappi pois reiästä ja ruuvi irti. Putsaus ja hiukan kynttilää ruuvin. Toimii kuin uusi.



Tää on nyt mun paikka.



Rukin historiasta "selvisi" taas pieni pala. Isännän suvussa tuota rukkia ei tiettävästi edelleenkään ole kukaan käyttänyt, mutta rukki (ja mökki) on siirtynyt suvun omistukseen aikaisemmin, kuin aluksi luulin. Rukki on siis tullut sukuun mökkikauppojen myötä. Mökki on siirtynyt anopin omistukseen 80-luvun alussa. Sitä ennen se on ollut kaiketi anopin isän omistuksessa tuntemattoman ajan. Siitä huolimatta, että rukki on ollut käyttämättä 40-50 vuotta, ehkä kauemmankin, on joku joskus sen kuluttanut kertaalleen puhki. Polkusen korjauksesta olikin jo aiemmin puhetta, mutta korjauksen laajuus selvisi vasta nyt. Etupuu on kulunut kokonaan poikki ja on korjattu raudalla. "Lastoituksen" myötä etupuuta on ilmeisesti myös nostettu. Tietääkseni tuon etupuun pitäisi maata lattiassa kiinni.







Tän rautalankavirityksen syytä mä en oo vielä keksinyt. Luulisin, että se estää pyörää "vaeltamasta" tukipuitten välissä.



Liipotin oli kiinnitetty polkuseen varsin löysästi. Polkunen kolahti lattiaan poljettaessa. Solmu langassa oli kuitenkin sen verran tiukka, että jouduin leikkamaan sen poikki. Tilalle laitoin sitten ihan vaan kalalankaa. Samasta kalalangasta tein pikaisesti myös vetonyörin. Täytyy korvata se myöhemmin jollain paremmalla, sillä pelkään sen ohuena, kovana lankana syövän puuta.



Ja eikun polkemaan. Ensialkuun ihan vaan aloituslangan kanssa leikkien. Vähän heikosti tuo tuntui vetävän lankaa rullalle. Sitä joutui oikein syöttämään. Ja ämmän kiristäminen ja löyhdyttäminen ei muuttanut mitään. Rohkeasti kuitenkin otin Welsh Mountain -letin käteen ja aloitin kehruuyritykset. Ei puhettakaan, että olis vetänyt lankaa rullalle. Tuli sitten oikein kunnon puhelinlankaa aluksi. Virittelin sitten kalalangasta skottijarrun, kun ajattelin, että se vetäis paremmin rullalle. Ja vetihän se. Oikean kireyden löytäminen ei vaan ollut ollenkaan yksinkertaista. Herkästi pistin jarrun niin tiukkaan, että polkeminen muuttui raskaaksi ja koko lyhty jarrutti. Jarrun säädön saatuani kohdalleen oli aika käydä seuraavan ongelman kimppuun. Pyörä ei tahtonut jaksaa pyörähtää koko kierrosta vaan lähti herkästi takaisinpäin. Ja joka kerran purkautui lankaa puolalta. Kyllä sekin sitten selvisi. Totesin jarruttavani kantapäällä polkusta. Syyksi arvelin aikaisemmin mainitun etupuun nostamisen korjauksen yhteydessä. Pari kirjaa kantapään alle ja pääsi vihdoin keskittymään itse kehruun opetteluun. Ja herran jestas, se on nopea rukki. Mutta mä sain kuin sainkin punaisen langan päästä kiinni. Tänään vaan ei ehdi harjoittelemaan enempää. Huomenna on kuitenkin työpäivä. Mutta harjoituksen lopputulos värttinällä navajo-kerrattuna 17g ja noin 5m. Arvaatte varmaan tästä kuvasta kumpi on aloituspää?