keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Ruokaa!

Zooplus muisti meitä taas. Tällä kertaa tilauksessa oli 10 kilon säkki kuivaruokaa ja vain vähn märkäruokaa. Pakettikaan ei ollut ihan niin kärsinyt kuin edellinen. Otin märkäruoasta vähän sitä sun tätä merkkiä kokeiluun. Edellisellä kierroksella tuli tilattua vaan kanaa ja tonnikalaa märkäruokina. Ja kun tässä välissä pojat meni lakkoon kanan suhteen, eikä sitä nyt pelkkää kalaa ole hyvä syöttää. Oli muuten vaikea löytää lihaisia märkäruokia. Kaikki oli niin kanapitoisia.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Vihdoinkin vettä, vaan ei vieläkään valmis

Jos joku pistää hanttiin, niin se sitten pistää hanttiin kunnolla. Sain reiän porattua maanantaina ja asensin ilmapumpun kaikkine tilpehööreineen valmiiksi. Lamppua sovittaessani huomasin vakavan ongelman. Lampun johto tulee ulos päästä ja siinä on noin kaksisenttinen kova suoja alussa. Kun meillä tämä kaappi tulee niin, että akvaarion yläkehys on kaapin sisällä ja se kaappi on tasasn sentin leveämpi sisältä kuin akvaario, niin osaatte varmaan arvata, ettei akvaarion pituinen lamppu sitten mahtunutkaan sinne väliin tuon johtoasian takia.

No nyt on tänään lamppua modifioitu niin, että tuo kova suoja on poistettu. Vesikin on nyt sisällä akvaariossa. Istutin kasvit ja täytin akvaarion vedellä. Ulkosuodatin vaan pisti hanttiin käynnistymistä sen verran, että multa loppui jo usko, mutta onneksi ei isännältä. Vaan kun SE lamppu piti sytyttää, niin ilmeni uusi ongelma. Katkaisijat on toisessa päässä lamppua, eikä siellä edelleenkään ole ylimääräistä tilaa. Vaivalla sain käännettyä katkaisijat päälle-asentoon ja teippasin ne siihen. Siitä huolimatta lamppu sammui kun yritin työntään sitä takaisin paikoilleen. Nyt isäntä modifioi lampun toisesta päästä koko helvatin katkaisijat pois. Niillä kun ei muutenkaan ole mitään merkitystä, kun lamppu joka tapauksessa toimii ajastimella.

Loppuun vielä pari kuvaa. Kahdessa ensimmäisessä vettä vaille valmiina.
Ja kahdessa jälkimmäisessa vedet ja kasvit sisällä. Veden juoksuttaminen akvaarioon aiheuttaa runsaasti ilmakuplia lasiin, mutta kyllä siellä on ilmapumppukin taustalla päällä. Ja juurakot tietenkin kelluvat ennenkuin vettyvät tarpeeksi.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Pistä mies asialle. Odota viikko. Tee itse.

Viikko sitten viikonloppuna oli puhetta, että akvaariosta puuttuu enää raikä yläpuolisesta hyllystä, että saadaan ilmapumppu sinne. Mies kertoi, että heillä on töissä sellainen poranterä jolla saa pistokkeen mentävän aukon hyllyyn. Sen piti se tuoda viime viikon maanantaina. Ei näykyny eikä kuulunu. No muistihan se sen viimein perjantaina. No koko viikonlopun odotin, että mies poraa sen yhden reiän. Ei tapahtunut mitään. Tänään ukko tulee vasta illalla myöhään kotiin, joten tänäänkään ei porata. Paitsi, että multa loppui pinna.

Etsin poran käteen. Löysin sen huonomman, mutta mitä sitten. Se toimii kuitenkin. No tottakai siitä oli akku tyhjä. Pistin akun laturiin ja kudoin pätkän villapaitaa odotellessani. Sopivan ajan kuluttua kokeilin akkua koneeseen ja totesin että pyörii. Laitoin terän kiinni koneeseen ja aloin poraamaan. No se terähän oli sitten sen verran tylsä, ettei sillä olis vielä huomennakaan päässyt siitä hyllylevystä läpi. Tästä kimpaantuneena päätin hakea Bauhausista uuden. Maksoi kokonaiset viisi euroa. Nälkäkin tuli tässä välissä, joten aloin laittamaan ruokaa ja meinasin, että poraan sitten kun keitto kiehuu. No mähän porasin. Pääsin puoliväliin asti kun akku hyytyi. Nyt on akku jälleen laturissa ja lautasellinen herkullista keittoa nenän edessä.

Jatketaan täydellä mahalla.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Salainen kirppisystävä

Tulipaketti tänään. Täytyi postista hakea kun ei ollut mahtunut postiluukusta sisään. Sisältö näytti tältä. Kissat oli yhtä innostuneita kuin minäkin. Ystäväkirjoja en ole koskaan harrastanut, mutta Krissen komentteja on kyllä kiva lukea. Noi melkein pinkin punaset ruusu tyynynliinat on ihania. Silloin kun noi jääkaappimagneettikeittokirjat (mikä sanahirviö) oli uusi juttu, mä ostin äitilleni ton kahvikeittokirjan. Mulla ittellänikin oli silloin kaksi. Muttei mitään näistä neljästä. Noista kolmesta muusta en itse asiassa ollut koskaan kuullutkaan. Kissamietelause on ihan huippu. Elefanttikirjaa mä en vielä ehtinyt edes avata, mutta nimi lupaa ihan hyvää. Eli yhteenvetona paketti oli mieleinen.

Nyt vaan pitäis saada aikaiseksi lähettää oma paketti. Tavarat on jo olemassa. Kyse on vaan pakkaamisesta.

torstai 17. syyskuuta 2009

Kallis kissa

Nyt on Savu tarkastettu eläinlääkärissä. Ja kuten löytökissalta voi odottaa, kaikenlaista löytyikin. Silmät hiukan rähmii ja nenästä tipppuu nestettä, joten siihen saatiin antibioottikuuri viikoksi. Korvissa ei ollut korvapunkkeja, mutta luultavasti kissan sikaripunkkeja, jotka on tarttuvia muille kissoille. Korvan kaljua laikkua tulee seurata. Jos kaljuja kohtia tulee lisää tai tuo yksi laajenee, niin on syytä ottaa sieninäyte. Sieni-infektio on tarttuva sekä kissoille, että ihmisille. Antibioottikuurin jälkeen kissalle tulee ulkoinen loislääkitys 3 kertaa kerran kuukaudessa. Jos kissalle löytyy aikaisempi omistaja, aion keskustella hänen kanssaan miksi kissa oli niin sairas ja miten hän aikoo jatkossa kissaansa hoitaa. Ja taatusti myös krävään eläinlääkärilaskun. Eläinlääkäri puhui rokottamisen ajankohdasta siihen malliin, ettei kissa välttämättä ole vielä edes yhdeksää viikkoa iältään. Rokotus voidaan muutenkin tehdä vasta kun kissa on kunnossa. Savun karanteeni jatkuu vähintään viikon.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Löydetty kissanpentu

Tänään työharjoittelussa löytyi työpaikalta kissanpentu. Baarimikko soitti eläinsuojeluvalvojalle ja ilmoitti kissanpennun löydöstä. Minä lupasin ottaa kissanpennun hoitoon ja annoin yhteystietoni sinne jos joku kaipaa kissaansa. Annoin kissalle nimeksi Panimon Savu, koska kissa löytyi Panimoravintola Koulun tiloista (jossa juuri eilen oli pieni tulipalon poikanen) ja on väriltään puoliksi valkoinen ja puoliksi savun harmaa. Jos joku tunnistaa kissansa tästä niin on hyvä ja ottaa yhteyttä.(Näissä kuvissa savu näyttää enemmän mustalta kuin harmaalta)
Varasin Savulle huomiseksi eläinlääkärin tarkastuksen. Rokotetaan jos ei näy merkkejä madoista, muuten joudun varaamaan erikseen rokotusajan. Kissa on hieman laiha, muttei kuitenkaan nälkiintynyt. Toisessa korvassa on pieni karvaton laikku ja toisessa vissiin pieni arpi. Iäksi arvelisin noin 12 viikkoa ja sukupuoleksi tytön. Savu on nyt eristettynä meidän saunaosastolla ja siksi halusin terveystarkastuksen mahdollisimman nopeasti, että voin alkaa tutustuttaa kissoja toisiinsa. Jos ei omistajaa ilmaannu, aion pitää Savun. Toki isännälläkin on varmaan asiaan sanansa sanottavana.

tiistai 15. syyskuuta 2009

On ollut kiirettä

Emännän koulu loppuu kolmen viikon päästä ja on toi työnhaku ollut päällimmäisenä ajatuksissa. Tänään just oli yksi työpaikkahaastattelu. Viime viikolla sitten oli se näyttökoe jonka perusteella todistus annetaan.

Akvaarion sisustus edistyy tuskastuttavan hitaasti. Kylpyhuoneen akvaario on kohta kasvanut umpeen. Tällä hetkellä odotetaan, että isäntä saisi aikaiseksi porata hyllyyn yhden reiän ilmapumpun johtoa ja letkuja varten. Sekä hankkisi jostain lupaamansa painot ilman purkausletkuja varten. Hiekkaakin on valmiiksi pestynä, muttei viitti laittaa vielä akvaarioon kun sillä pitäis ankkuroida ne ilmaletkun painot pohjaan.

Edes jotain väliaika kuvia. Nämäkin on jo ainakin viikon vanhoja.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Päivän kissakuva-annos

Kissat oli mukavassa söpöilyasennossa, joten ei muuta kuin kamera esiin.Herra ilmoitti milloin kuvaaminen riittää hyökkäämällä kameran rannelenkin kimppuun.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Nyt on emäntä vinksahtanut

Hartiahuivi kolmessa päivässä virkkaamalla.
Asiaa on nopeuttanut se, että mä pystyn virkkaamaan myös työharjoittelussa. Tänäänkin yhteensä 2-3 tuntia 9 tunnin työpäivästä. No nyt on uusi lanka haettuna ja siitä tulee pipo. Virkkaamalla. Mutta onneksi on yksi Hastuli joka tulee syliin langan päälle istumaan jos ei muuten tipu huomiota. Tässä hiukan mallia.Lisäksi emäntä on haksahtanut katsomaan Big brotheria, kun siellä on yksi puolituttu.